Hesarin uudessa Teema- numerossa kirjoitetaan kirjoittamisesta ja lukemisesta. Osittain lehti oli pettymys, sillä siinä on pääasiassa lyhyitä huomioita aiheesta, voisi melkein puhua kirjallisuusseiskasta. Sisältää lehti onneksi pitempiäkin artikkeleita kuten Ilkka Malmbergin "Oletko lukenut?". Malmberg mainitsee Cervantesin Don Quijoten olevan hyvä kasviprässi. Siitä olen samaa mieltä. Luin hämmästyksekseni, että kyseinen romaani oli Urho Kekkosen mieliteos. En jaksanut lukea loppuun. Kirja tulee korvaamaan puhelinluettelon tietyissä tehtävissä: siitä tulee siis kasviprässi, erilaisten ruttuisten papereiden suoristaja sekä liimaukseen tarvittava paino.
Lukemishistoriani on niin tyypillinen, että tuskin kannattaa mainita. Aloitin Pekka Töpöhännästä, etenin Astrid Lindgrenin teosten kautta Viisikoihin ja Tiina- kirjoihin. Lukioaikaani sijoittui se korkeakirjallisin vaiheeni, jonka kivijalka olivat suomalaiset klassikot Kiannosta Sillapäähän. Herman Hessen tuotanto tuli ahmittua samaten Vonnegutin. Seuraavaksi kahlasin läpi naisten kirjoittamia romaaneja: luin Eeva Kilvet, Anu Kaipaiset ja Anja Kauraset. Välillä viihdytin itseäni dekkareilla.
Kun aloitin Viidassa, menetin hetkeksi lukuhaluni ja mieleeni tuli pelkästään teknisiä ajatuksia kuten "On kirjailija tuonkin näppärästi sanonut". Löysin kuitenkin sellaisia kummallisia kirjailijoita kuten Daniil Harms. Opin, mistä kirjoista ei kuulu pitää. Aloin lukea runoja.
Kävin viime kesänä Orivedellä romaanipajassa ja löysin Knausgårdin. Aktiivinen lukijataipaleeni on kestänyt lähes viisikymmentä vuotta. Onko lukeminen kannattanut? En tiedä. Suurimmasta osasta lukemaani en muista mitään. Jos olisin senkin ajan urheillut niin saattaisin olla melko timmissä kunnossa. Jos olisin käyttänyt aikani työntekoon omistaisin tämän asunnon, etenkin jos olisin elämässäni muutenkin tehnyt toisenlaisia valintoja. Jos olisin neulonut peittoja pakanalapsille, niin kylmyys olisi tästä maailmasta vähentynyt.
Anna-Stina Nykänen toteaa Teemassa: Blogistit ovat kuin karaokelaulajia, on hyviäkin, mutta ammattilaiset ovat eri asia.
4 kommenttia:
Hra Viidan Moreeni kannattaakin lukea lapsena. Siinä oppii elämää silloin kun ei mistään mitään ymmärrä.
Minä en ymmärrä keilaamista, mutta sillekin tuli selitys, kun kuulin, että minulla ei ole stereonäköä. Silti minusta on hauska viskoa palloja radalle.
Viitaa olen lukenut kovin vähän, mutta Viidalla tarkoitan tässä kirjoituskoulutusta, jonka olen käynyt.
Stereonäöstä minulle tuli heti mieleen Fingerpori, stripppi, jota ei oikeasti ole olemassa. Stereonäössä joku tietysti näkisi stereot.
:-D Ja sitten kun stereonäkö puuttuisi, näkisi vain monosoittimen.
Lähetä kommentti