perjantai 31. tammikuuta 2014

Some kehittää

Ohjelmoin lähetteitä vielä vähän vailla viisi. En saanut kaikkea tehdyksi. Suljin lopulta koneen, sovitin dectin telineeseen, sammuttelin tyhjän työpaikkani valot ja polkaisin keskustaan. Lomaan on pari viikkoa.

Minua on alkanut ärsyttää somen pinnallisuuden päivittely. Ihmiset eivät ole koskaan kirjoittaneet yhtä paljon kuin nyt, kun rustaavat nettiin kommentteja tekemisistään ja maailman asioista. Facebookissa suosittuja ovat ne, jotka taitavat yhdyssanasäännöt ja osaavat olla nokkelia. Palaute päivityksiin tulee heti. Isonkin ryhmän tapaamisten sopiminen sujuu kätevästi ja vieläpä niin, etteivät joukkoon kuulumattomat tiedä asiasta mitään. Saa hyviä vinkkejä mienkiintoisista kulttuuritapahtumista. Tosin altistuu myös tahtomattaan laihdutustuotemainoksille ja tylsimyksille. Molemmat riesat voi tarvittaessa piilottaa.

On hienoa saada ihan oikea kirje. Joku on sen paperille raapustanut, ostanut kirjekuoren ja postimerkin ja kantanut kirjeen laatikkoon. Eihän kukaan enää kirjeitä lähetä.  Sähköposti on melkein yhtä kiva. Ensin näet lähettäjän nimen saapuneet laatikossa, säästelet, odottelet ja lopulta avaat ja luet. Tekstistä saa selvää ja siihen on helppo ja tarvittaessa nopea vastata. Ikävä kyllä suurin osa postista joutaisi olla tulematta.

Nykytekniikan välttelemisessä ei ole mitään syvällistä. Luen runoja, käyn taidenäyttelyissä, ostan kirjoja, istun teatterissa ja elokuvissa, kuuntelen konsertteja ja lamppaan festivaaleilla. Silti liikun pinnallisessa sosiaalisessa mediassa. Kun facebookiin pistää jonkun mielestään sukkelan tokaisun, ei koskaan tiedä, mihin suuntaan keskustelu vie. On ihan taatusti hienompaa nähdä ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Entäpä jos he asuvat toisessa maassa. Facebookissa minulla on ystävänä mm. kirjoituskurssin opettaja, jonka Japanin matkaa sain päivä päivältä seurata, jos facebookia ei olisi, en olisi enää koskaan kuullut hänestä mitään. Nyt saatoin patikoida hänen kanssaan bambumetsässä ja harhailla Kioton kujilla.

Väitän, että blogi-, facebook- ja twitter- sovellutusten ansiosta kirjoittamisesta on tullut monelle tärkeää. Saa väittää vastaan.

6 kommenttia:

raita kirjoitti...

Niin että mitä?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En tiedä. Jotain.

Lippe kirjoitti...

Minä olen kanssasi niin samaa mieltä. Tosin SvD:ssa oli tänään artikkeli, jossa kerrottiin, että some ja kaikki hiplattavat apparaatit palauttavat meidät jälleen tilaan, jossa tissiä syövä vauva on. Se ei tiedä itsensä ja muiden eroa, vaan luulee olevansa yhtä kaikkien kanssa tms.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Haittaako se yhteys muihin? Eikös se ole hyvä vain (en ole artikkelia lukenut).

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minusta tuntuu, että,uusia juttuja vastustavat ovat ikäänkuin syvällisempiä kuin kaikkeen uuteen ryntäävät. Ei se niin voi olla. Kirjoitettu kieli on näiden sovellutusten myötä saanut takaisin sitä mitä television yms. myötä menetettiin. Ehkä jutut netissä ovat lyhyempiä ja pinnallisempia, mutta kuitenkin.

Unknown kirjoitti...

Kyllä some on hyvä olla olemassa. Kuinka sitä muuten tietäis suvun asioista.

Mun kirje on vissiin menny roskapostiin, kun mun s-posti hakkeroitiin ja jouduin avaamaan uuden. Sattuuhan näitä.