tiistai 9. syyskuuta 2014

Elämän letkajenkka

Pendolino numero 53 Hki- Tre, vaunu 8, paikka 53. Penkilläni istuu joku alaikäinen äitinsä vieressä, äiti lappaa Pilttiä lapsen suuhun. Istahdan paikalle 59. Tuolin selkänojaa ei saa kallistettua, jotta voisin torkkua. On istuttavana suoraryhtisenä kuin kansakoulunopettaja. Harjoittelin aikoinaan suorana kävelemistä asettamalla kirjan pääni päälle. Ei pysynyt päälaellani vaan putosi lattialle.

Kävin kokouksessa Helsingissä. Eräs kollega aloittaa kuulemma työt viideltä aamulla. Minä en aio tehdä sitä.

Didrichennin taidemuseossa avattiin 6.9 Edward Munch näyttely. Museo sijaitsee Kuusisaaressa meren rannalla. Sinne pääsee Elielinaukiolta bussilla numero 195. Museon vessassa on kylpyamme, roosan väriset kaakelit ja sen suuresta ikkunasta näkyy meri.

Näyttelyyn pitää mennä metallinpaljastimen läpi. Ilmeisesti halutaan varmistaa, ettei joku ala viillellä tauluja. Sellainenkin mielihalu saattaa joskus vallata.

Taulut olivat aika hienoja. Tai osa niistä. Mieleen jäi keltaiselta seinältä kookas teos, Elämän tanssi. Se oli jollain kierolla tavalla ahdistava ja pelottava. Nyt on sekin sitten nähty ja tänne raportoitu.

Ehdin junamatkalla jo luvata tehdä erään tutkimukseen liittyvän työn. En opi koskaan sanomaan ei.

1 kommentti:

Timo Lampi kirjoitti...

Ein opettelu alkaa valehtelemisella: Mulla ei oo nyt kalenteria matkassa, soitan sulle huomenna että käykö. Huomenna sitten soitat ja sanot ettei kalenterissa oo nyt tilaa, valitettavasti.
Muutenhan sä joudut kaikki paskahommat tekeen mitä pyytäjä tmv ei itte viitti tehä. :)
Noin mulle opetettii ja osaan jo sanoa ei.