Kuka vetäisee oikean kohteen sormeni ulottuvilta juuri kun yritän osua puhelimen näytöllä tiettyyn nettisivun pisteeseen? Käyn kissa ja hiiri -leikkiä näytön kanssa, odottelen pitkään kunnes teen yllättävän täsmäiskun sormellani. Ei auta, näyttö heilahtaa pari milliä alaspäin juuri sillä hetkellä kun tökkään siihen sormeni ja joudun automainokseen. Kokeilen toista strategiaa, yritän olla nopea. Joku on nopeampi kuin minä ja nyt minulle kaupataan ruoansulatusta parantavaa maitovalmistetta tai hoikentavia alusvaatteita.
Ensin pelkäsin kirjani saavan huonot arvostelut tai oikeastaan vain odotin niitä. Pidin kirjan teilausta väistämättömänä. Nyt pelkään, ettei kukaan huomioi romaaniani.
Katsoin herättyäni ensin Aamulehden kulttuurisivut: ei ainuttakaan kirja-arvostelua tänään (ne ovat yleensäkin tulitikkulaatikon kokoisia, voin laittaa tikkuaskin rinnalle mittatikuksi kunhan seuraava kritiikki julkaistaan). Hesari: kaksi ja puoli sivua Markus Leikolasta, kritiikki Riku Korhosen uudesta romaanista "Emme enää usko pahaan" (pitää ehdottomasti lukea), arvostelut Jukka Koskelan runokokoelmasta, Helmi Kekkosen, Laila Hirvisaaren ja Marko Hautalan romaaneista. Hesarista löytyi tänään yhdeksän kulttuurisivua (kirjallisuuden osuus viisi) ja Aamulehdestä viisi (kirjallisuuden osuus siis nolla).
Asun sentään Tampereella. Jos pelaisin jääkeikkoa niin kyllä minut huomattaisiin. Nyt ne eivät ainakaan kirjota kirjastani Aamulehteen. Anteeksi Aamulehti.
Olen oppinut, ettei kritiikkeihin pidä reagoida mitenkään. Ei saa vaania kriitikkoa hänen lempipubissaan tai soitella häirikkösoittoja öisin. Hänen kritiikkiinsä ei pidä kirjoittaa minkäänlaista vastinetta. Pitää sanoa itselleen "Se on vain yhden ihmisen mielipide" paitsi silloin jos teksti on myönteinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti