Minua ärsyttää sanonta, jonka mukaan ihmiselle annetaan vastoinkäymisiä sen verran kuin hän kestää. Voin kertoa teille, ettei se pidä paikkaansa. Päinvastaisesta on lukemattomia todisteita.
Miten lohduttaa ihmistä, jota on kohdannut suuri suru? Olen joutunut sellaiseen tilanteeseen viime aikoina tavallista useammin. En ole sanonut mitään. Olen vain istunut ja kuunnellut. Vilkaissut välillä vaivihkaa seinäkelloa. Jotenkin on tuntunut että olen pystynyt jossain määrin auttamaan vaikka olen vain istunut hiljaa.
Nyt minun pitää asettua tekemään huomisaamuista esitystä. Se on huono, mutta kuulijoiden onneksi se ei kestä kauan.
Kerttu: "Istun tähän iPadille (tähän ei mahdu makoilemaan). Ruokapöydässä ei surffailla netissä. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti