tiistai 28. helmikuuta 2017

Juhlat

Kävin lauantaina R:n julkkarijuhlissa. J oli leiponut juhliin hienon kakun, jota koristi supikoiran kuva. Yksi kirjan henkilö sattuu olemaan kyseinen nisäkäs.

Juhlissa järjestettiin tietokilpailu, jossa kysyttiin kaikenlaisia yksityiskohtia romaanista, jonka olin lukenut aikoja sitten. En osannut vastata yhteenkään kysymykseen, mutta meidän joukkueemme voitti kuitenkin. Olen aina osannut hakeutua itseäni fiksumpien ihmisten seuraan. Voitin samalla strategialla Beatles-visan vaikka en tiedä bändistä edes sitä vähää minkä tiedän autojen rassaamisesta. Voitimme kuohuviinipullon, jonka nautimme heti.

Juhlapaikalta piti poistua kymmeneltä, jolloin sanoin suoraselkäisesti lähteväni kotiin. Tämä ehdotus tyrmättiin ja niinpä päädyin itseäni nuoremman porukan kanssa hupaisaan pubiin linja-autoaseman nurkalle. Pubissa hääräsi yksi ainoa työntekijä, joka ilmoitti joskus puoli kahdentoista maissa, että nyt on ostettava alkoholia jos vielä suinkin jaksaa juoda. Puolilta öin mies hätisteli meidät pois. Sen jälkeen porukka lähti Muusaan ja minä lupasin neuvoa missä kuppila sijaitsee, sillä se sattui olemaan oikeastaan melkein kotimatkani varrella. Jotenkin ajauduin muiden imussa vielä kyseiseen ravitsemusliikkeeseen.

Mietin, että ajattelivatko muut, että olin jotenkin hupaisa kun jaksoin pysytellä pystyssä niin myöhään. Vähän kuin Aira Samulin tosin huomattavasti nuorempi.

Sunnuntaina ostin kioskista kiinalaista ruokaa ja söin sen suoraan muovirasiasta.

4 kommenttia:

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Tollasset bileet ne just onkii mukavia, kunhan niitä ei oo liian taajaan. :)

Irja Viirret kirjoitti...

Hih, hih, Airahan on kopsakka tyttö yhä edelleenkin. Mukavalta vaikutti iltasi ja ilman muuta itseään fiksumpaan porukkaan on aina kiva eksyä:)

Marjatta Mentula kirjoitti...

Hauskaa menoa!
Me olimme sunnuntaina lapsenlapsen seitsenvuotissynttäreillä. Mieheni järjesti kymmenkunnalle muksulle tietokilpailun, jonka ensimmäinen kysymys kuului: Onko nyt A) laskiaissunnuntai B) laiskiaissunnuntai vai C) maistiaissunnuntai? Muina ohjelmanumeroina oli jätskibaari, päivänsankarin isä kauhoi kullekin tämän toivomusten mukaisen annoksen, hörhelöt päälle, seuraavaksi disko, joka tarkoitti riehumista pimeässä huoneessa räppimusiikin pauhussa erikoistaskulampuilla valokuviota seinille väläytellen ja viimeksi mäenlaskua kelkoilla ja liukureilla. Oli hyvät bileet. Minut armahdettiin ja vapautettiin mäenlaskusta, sain tehdä oman rauhallisen kävelylenkin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kuulostaa hauskalta!