Äidit toivossa väkevät

Lena Dunhamin kirjan nimen  "Sellainen tyttö" perään on painettu vielä: Nuoren naisen "opetuksia". Mitä alle kolmikymppinen nainen voisi opettaa kenellekään?

Ettei elämä ole todellakaan täydellistä.

Lena Dunhamin Girls -sarjan päähenkilö on kovin samanlainen kuin kirjailija itse ja monesti kovin ärsyttävä, mutta luettuna ärsytys muuttuu monesti riemastukseksi. Miten joku kehtaa kertoa epäonnistuneista seksikokemuksistaan noin suoraan ja itseironisesti.

Lena Dunham on feministi jo toisessa polvessa. Hän käynyt feministien kokouksissa ennen kuin oppi kävelemään. Olen taas kerran vasta kirjan sivulla 68, joten voihan olla, että kirjailija epäonnistuu lopussa.

Sukuni naiset eivät edes tienneet, että sellainen aate kuin feminismi oli olemassa. Mummoni olivat kuitenkin melko itsenäisiä naisia. Toinen heistä oli opettaja ja yksinhuoltaja ja toinen maatalon emäntä, jonka mies oli sellaisessa kurissa, ettei edes syönyt muiden kanssa ruokapöydässä vaan aterioi tiskipöydän nurkalla.

Meillä kotona oli enemmänkin sellainen ajatus, että tyttöjen piti opiskella pitkälle, mutta silti nainen ilman miestä oli pahasti vajavainen, vähän kuin naisihminen konkkaisi yhdellä jalalla.

Kävin eilen työpäivän jälkeen työkaverin kanssa viinilasillisella. Kurkimme puoli neljän maissa pubien ovista sisälle. Näytti masentavalta, muutama nuhjuinen mies tuijotteli synkeinä tuoppejaan. Sitten keksimme mennä Telakalle, jossa vallitsi iloinen tunnelma. Söimme ja joimme viinimme.

Poikkesin kotiin ja sieltä Työvikseen katsomaan Viita-musikaalia. Ensimmäisen näytöksen ajan keskityin pitämään silmiäni auki päätäni pystyasennossa. Toisessa näytöksessä piristyin ja lopun Alfhild-laulu liikutti minut hämmästyksekseni kyyneliin (tiedättehän sen alun: Äidit vain, nuo toivossa väkevät/ Jumalan näkevät./ Heille on annettu voima ja valta/ kohota unessa pilvien alta/ ja katsella korkeammalta.)