perjantai 31. maaliskuuta 2017

Epätäydellistä

Ihminen pyrkii antamaan itsestään vähän paremman kuvan kuin oikeasti on. Kukaan ei kehtaa kuuluttaa miten pikkumainen, kateellinen, mustasukkainen ja sotkuinen oikeasti on.

Olen aikoinani tonkinut entisen mieheni laukkua (kuka ei kaivelisi toisen tavaroita joskus ihan vahingossa) ja löytänyt valkoiset trikoiset bokserit, joihin kaikki työpaikan naiset olivat kirjoittaneet tussilla nimensä ja piirtäneet vielä sydämen kuvia.  Nyt ajatelen, että naiset ovat olleet hauskoja ja silloinen mieheni riittävän huumorintajuinen tuollaiseen lahjaan. En innostunut kalsareista silloin.

Siirrän asioita saamattomuuttani eteenpäin. Keittiössäni retkottaa sähköjohto, joka pitäisi piilottaa siististi listan alle. Lakanani roikkuvat vintillä monta viikkoa vaikka seinällä heristellään sormea, että pyykit on haettava heti kun ne ovat kuivuneet. Lopulta en ole enää varma, onko siellä minun lakanoitani vai ei. Sehän selviää kun kipuaa ripustamaan narulle seuraavaa pussilakanasettiä.

Pidän välillä fb-taukoja, sillä kadehdin muiden elämiä (en eläimiä kuitenkaan). Olen saanut huomattavasti epätäydellisemmän elämän kuin eräät.

Sanotaan, että nyt on paras ikä, oli ikä sitten mikä hyvänsä. Ei pidä paikkaansa. Neljäkymmentä vuotta oli erinomainen ikä. Ikävä kyllä se on jo takana. Pitäisi rakastaa itseään ja miksei siihen kykenekin, kunhan ei tarvitse nähdä omia valokuviaan.

Noita valokuvia katsoo hyväksyvästi jo viiden vuoden kuluttua. Näytinpä silloin hyvältä! Epätäydelliseltä, mutta silti kovasti itseltäni.



5 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Veispuukissa hehkuttajat valehtelevat. Kuvassa saattaa olla vaikka joku kohta kotia siistinä mutta kuvan ulkopuolella on kaaos.

Kerran tutuntuttuni hehkutti olevansa bahamalla ja kattelevansa auringon laskua drinkki kädessään. Tyttärensä vastasi siihen että, äiti, sähän makaat olkkarissa!!

Turhaa olla kateellinen kellekkään tai millekkään. :)

Heidi kirjoitti...

Kateus on kaikkein kielletyin ja piiloituin tunne, jota kaikki ovat tunteneet joskus ainakin hetkellisesti. Vaikka se olisi kuinka turhaa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kukapa ei tonkisi jonkun laukkua vahingossa, heh! ;)

Kateus on ainakin sikäli hyödyllinen, että se voi auttaa pääsemään kiinni omiin unelmiin. Tyyliin että tuo Heidi kirjoittaa niin hienosti, että osaisinkohan minäkin vähän, jos oikein yrittäisin.

Ei "heikkoja kohtiaan" tarvitse esitellä. Jossakin olisi taatusti joku kalkkarokäärme korvat höröllään ja valmiina sivaltamaan vyön alle. Onnekasta, jos on edes yksi ihminen, kenelle voi turvallisesti näyttää itsensä kaikkine karvoineen tietäen, että hän ei ikinä tule käyttämään sitä sinua vastaan.

Ei sinun tarvitsekaan kateilla kenenkään eläimistä, joku saattaa olla sinulle kateellinen Kertusta. Mitäköhän hänen ylevään elämäänsä nykyään kuuluu, kun ei ole aikoihin kuulunut mitään?

Pakko suositella yhtä ohjelmaa Areenalla. Seymour: Pianistin oppitunteja elämästä.

Heidi kirjoitti...

Kerttu kirjoittaa nykyään vain jos saa rahaa.

Timo Lampi kirjoitti...

Heidi, toi on pakko löytyä seuraavasta kirjastas!!
*Naurattaa vieläkin*.