tiistai 7. maaliskuuta 2017

Pöytäkirjantarkastaja

Osallistuin ensimmäistä kertaa taloyhtiön kokoukseen. Kokous järjestettiin kahvilassa ja tuijotin intensiivisesti kahvikuppiani kun taloyhtiön hallitukseen etsittiin uusia jäseniä. Jouduin talon vuosijuhlan suunnitteluryhmään ja pöytäkirjantarkastajaksi. Onneksi mistään asiasta ei äänestetty, sillä silloin olisi täytynyt laskea äänet, mikä olisi ollut kamalan stressaavaa.

Ehdotin talon pihalle laatikkoa, jossa voisi kasvattaa yrttejä, jolloin joku täsmensi "laillisia yrttejä". Talossa asuu paljon opiskelijoita.

Valitin pursuilevasta kartonginkeräyslaatikosta ja asuntoni lämpötilasta, jota kävi oikein insinööri mittaamassa viime talvena ja totesi matalaksi. Ei kuitenkaan kuulu taloyhtiölle. Hallituksen puheenjohtaja suositteli villasukkia.

Katsoin lauantaina elokuvan Manchester by the sea. Se kertoo bostonilaisesta talonmiehestä Lee Chandlerista (Casey Affleck), joka asuu kurjassa kellarimurjussa, eikä tule ihmisten kanssa toimeen. Hän harrastaa small talkia saman verran kuin keskimääräinen turkulainen, mikä on amerikkalaisille merkki siitä, että jotain on pielessä.

Lee lähtee järjestämään veljensä hautajaisia kotipaikkakunnalleen. En kerro juonesta tämän enempää.

Elokuvan ensimmäiset 45 minuuttia miettii mikä tragedia on Leen synkkyyden takana ja kun se selviää ryhtyy vartoamaan sitä onnellista käännettä, joka amerikkalaisiin elokuviin kuuluu. Kun sitä ei tule, niin tuntee itsensä jotenkin petetyksi.

Kuvaus on kaunista ja näyttelijät hyviä, mutta se katharsis jäi puuttumaan. Jos olet valmiiksi masentunut niin älä mene, tämä ei ainakaan helpota oloasi.

Hesari antoi viisi tähteä, mutta sen arvoinen elokuva ei ollut. Manchester by the sea sai jotain Oscar-pystejäkin.

Huomenna alkavat filkkarit. 

8 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Mitennii asunnon lämpötila ei kuulu taloyhtiölle?! TOTTAKAI KUULUU. Isännöitsijä?

Hoo Moilanen kirjoitti...

Hyvä tarkennus laillisista yrteistä! ;)

Manchester by the sea oli listallani, mutta ei taida olla enää. Kiitos!

Tänään kymmeneltä (!) menee Salainen metsäni. Saa varmaan itkeä. Onneksi se on ennen graffiti-leffaa eikä toisinpäin; voi lähteä kesken pois. Niin ja ilmainen Bafta-näytös jo neljältä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minullakin alkaa tänään neljältä, taitaa olla kotimaisen kilpailun elokuvia, annoin ajan ja sattuman valita liput, mikä ei ollut järkevää.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Valkkasin ulkomaiset kilpasarjat ihan fiilispohjalta, esim. memento mori ja hullu rakkaus. Joku "sankareita" ja "rikos ja rangaistus" eivät teemoina oikein iskeneet.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Kattelin kaikki YLEareenassa olleet kotimaiset filkkareille osallistuvat. Hyviä on monta, kuten surkeitakin. :)

Asunnon lämpötilasta valitus talon huoltomiehelle ja tehtävänanto, säädä patterit kovemmalle.
Tuon nyt osaa itsekin tehdä. ;D

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Patterit ovat täysillä.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Putkissa jotka tulevat lämpöpattereille on alakerrassa säätöventtiilit. Sieltä kun kääntää pykälän tai kaksi kovemmalle niin kyllä piisaa lämpö. Meillä tehtiin näin. :)

Jenni kirjoitti...

"Hän harrastaa small talkia saman verran kuin keskimääräinen turkulainen, mikä on amerikkalaisille merkki siitä, että jotain on pielessä." Hieno hieno hieno kiteytys.