tiistai 21. maaliskuuta 2017

Työnhakijan kävelytesti

Kaimani sanoi, että valitsisi työntekijät kävelynäytteen perusteella. Siitä kuulemma näkee saako jotain aikaiseksi. En tiedä saisinko kävelykriteerin perusteella työpaikkaa. Luultavammin en.

Hesarissa kirjoitettiin, että monilta sairastavaisilta on evätty kalliisiin lääkkeisiin aiemmin annettu toimeentulotuki ja "He joutuvat hankkimaan lääkkeet omista varoistaan", eivät muuten hanki. Eivät osta lääkkeitä ollenkaan.

Lääkkeiden omavastuu on n. 600 euroa vuodessa, joka on kova summa monelle, sillä kalliiden lääkkeiden kohdalla se raha pitäisi löytyä heti, eikä maksu jakaudu usealle kuukaudelle. Ehkä apteekeissa pitäisi tuputtaa samantapaista rahoitusta kuten vaikkapa kodinkoneliikkeissä. Apteekin pitäminen on hyvä bisnes, joten ehkä luottoakin voisi tarjota. Toisaalta monessa Euroopan maissa lääkkeistä ei tarvitse maksaa mitään. Koska omavastuu kertyy kalenterivuosittain loppuvuosi kärvistellään, eikä aloiteta kalliita lääkkeitä kenellekään.  Homma on ihan persiistä.

Eipä muuta tänään. Sain tietoja kirjani myynnistä ja siitä paljonko minulle maksetaan, joka on kuitenkin enemmän kuin luulin. Ei kirjoittamisella kuitenkaan rikastumaan pääse, ei ainakaan ellei satu olemaan Ilkka Remes.

2 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Mahtaa haastateltavan leuka loksahtaa, kun työhaastattelussa pitää antaa kävelynäyte! Kyllähän sitä jonkinlaisia päätelmiä tekee ihmisestä kävelyn perusteella. Jos ihminen on kuin löysä p-ka ja kävely velton vetelehtivää, ei ensimmäiseksi tule mieleen, että hän on työntekijänä aikaansaava ja jämpti.

Jostakin luin apteekkarien satojentuhansien vuosituloista.

Puskissa kirjoitti...

Yhtä hyvä testi olisi kättelytesti. En palkkaisi yhtäkään, jonka käsi tuntuu kuolleelta kalalta omassa :/