sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kirjailijoiden kesäleiri

Vietin muutaman päivän Urjalassa esikoiskirjailijaseminaarissa, joka on ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa julkaisseiden kesäleiri. Leirillä puitiin osallistujien kirjat ja kyseinen kirjailija kuunteli  kehuja posket punoittaen. Keskusteltiin kirjallisuuskritiikistä, kirjailijaliitosta, apurahoista, residensseistä, kirjailijan toimeentulosta (surkea), saunottiin ja käytiin lavatansseissa.

Kaksitoista opetuslasta seurasi neljän opettajan opetusta.  Kuten tällaisissa tapahtumissa on tapana, ensimmäisenä päivänä valittu paikka pöydän ääressä säilyi loppuun saakka. Opin uusia sanoja kuten posthumanistinen, transhumanistinen, olemisen potentiaalinen arbitraarisuus ja diskursiivinen.

Esiinnyimme Pentinkulman päivillä. Ravistava elämys oli kuulla kun runoilija Aura Nurmi lausui runoja roskapussi päässään. Minna Rytisalo on kirjallisuuden rockstara, emme meinanneet päästä tilaisuudesta ulos kun innokkaat ihailijat huutelivat perään ja pyysivät kirjoihinsa signeerauksia.

Urjalan kunnan vastaanotolla söimme ruokamme kunnan virkamiesten työhuoneiden edustalla. Illalla kävimme vielä lavatansseissa ja tanssimme Matti Salmisen, Essi Luttisen ja orkesterin säestyksellä. Oluet piilotimme läheiseen ojaan. Pientä draamaakin iltaan sisältyi, mutta siitä vaikenen korrekstisti. Ilman draamaa ei olisi oikeita taiteilijoita.

Ensi viikolla käynnistyy Tampereen teatterikesä ja blogini muuttuu väliaikaisesti teatteriblogiksi.


2 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Tuohan kuulostaa parahultaiselta aikuisten leiriltä! :) Huvi ja hyöty samassa paketissa.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Mitä reissulla tapahtuu, se sinne jää.

Kuullosti mukavalta tapahtumalta. :)