perjantai 3. marraskuuta 2017

Iloisia uutisia

Nykyään sanomalehtiä lukiessaan tulee vain vihaiseksi. Eilisestä Hesarista löytyi iloinen uutinen: erään pelifirman omistajat ottavat voittonsa palkkatuloina ja maksavat tuloista veroa. Tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää niitä todella isotuloisia, jotka yrittävät välttyä verojen maksamiselta eli hienommin sanottuna harrastavat verosuunnittelua. Luulisi,  että on olemassa joku tulotaso, jonka jälkeen lisäraha ei tuo enää mitään lisäiloa.

Ryntäsin eilen elokuviin kello yhdeksäksi nähdäkseni uuden Tuntelmattoman sotilaan. Katsomo oli lähdes täynnä aamuvirkkuja elokuvaharrastajia. Hesari antoi elokuvalle vain kaksi tähteä, en ymmärrä miksi.

Ajattelin etukäteen, että ajatus kolmannesta Tuntemattoman elokuvaversiosta on ummehtunut ja ilahduin ehkä siksi elokuvasta näinkin paljon. Kun seurasin Eero Ahoa Rokkanan ymmärsin tai ainakin luulin ymmärtäväni ensimmäistä kertaa oikein todella miltä niistä miehistä tuntui ja miten kaksi hävittyä sotaa heihin vaikutti. He menettivät vuosia elämästään, kotinsa ja heistä tuli hiljaisia synkkiä miehiä. Elokuvaa olisi voinut hieman lyhentää, sen verran tiuhaan elokuvasalin ovi kävi kun katsojat kävivät vessassa.

Sain eräänä päivänä päähäni, että haluan oppia seisomaan käsilläni. Katsoin netistä videon, jossa neuvottiin, miten tuohon päämäärään pääsee. Ensin piti maata selällään lattialla ja painaa selkä alustaan. Helppoa! Sen jälkeen nuori lihaksikas mies nojasi kämmeniinsä ja asetteli jalat seinälle, jota pitkin kiipesi vaivatta kuin gekko ja lopulta nojasi seinään suorana kuin seinää vasten asetetut tikapuut. Yritin samaa siinä onnistumatta. En luovuttanut vaan riisuin sukat ja yritin uudestaan, jonka jälkeen vietin pari sekuntia vähemmän täydellisessä jalat seinällä kämmenet lattialla asennossa ja olin kovin ylpeä itsestäni. Tämän suuren voiton jälkeen en ole viitsinyt katsoa miten tästä edetään. Taidan toistaiseksi vain nauttia saaavutuksestani.


1 kommentti:

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Mahtava suoritus, onnittelut!!

Juuri tuon ensimmäisen lauseen vuoksi en lue sanoma (tmv) lehtiä enkä katso telkkaria. Kaiken lisäksi jää reilusti enempi aikaa ulkoiluun. :)