Tampere Jazz Happening on hieno tapahtuma. Toisin kuin Pori Jazzissa Tampereella kuunnellaan nimenomaan jazz-musiikkia. Koska en tiedä mitään kyseisestä musiikin lajista, on tapahtumassa aina yhtä jännittävää (tämä oli minulle toinen kerta).
Konsertti pakkahuoneella alkoi klo 14 ja loppui siinä varttia vailla seitsemän. Kolmen eri kokoonpanon esiintymisten väleissä pidettiin pitkät roudaustauot, jotka yleisö vietti vessassa ja kaljajonoissa. Jazz on jostain syystä enemmän miesten laji, joten naistenvessoista puuttuivat ne normaalit kulttuuripissajonot. Esiintyjistäkin vain yksi oli nainen.
Kun soittajat tulivat lavalle ja ottivat soittimensa esiin, ei oikein tiennyt, oliko kyse soittimien virittelystä vai jo varsinaisesta esityksestä. Ensimmäinen kokoonpano oli Sunna Gunnlaugs trio vahvistettuna juuri palkitulla Verneri Pohjolalla. Tästä pidin kovin, tykkäsin (mikä analyysi!). Verneri Pohjola sai trumpetistaan esiin kivoja ääniä. Islantilaisen Gunnlaugsin melodinen musiikki oli kaunista kuultavaa.
Samuel Blaser ja kumppanit haastoivat tällaisen osaamattoman kuulijan. Lavalla oli viisi soittajaa ja yhtä monta kansallisuutta. Ensimmäinen biisi kesti 40 pitkää minuuttia. Ryhmä ei ottanut yleisöön mitään kontaktia. Meitä ei ollut olemassakaan. Tavallaan hieno juttu tuo "Ottakaa tai jättäkää, tässä olemme" -asenne.
Ranskalaisen Erik Truffazin kvartetin tahdissa olisi tehnyt mieli tanssia. Sympaattinen Truffaz esitteli bändin jäsenet suomeksi. Miehen posket pullistuivat trumpettia soittaessa kuin pienet ilmapallot ja tyhjentyessään ne rutistuivat hassusti. Ääni hiveli tottumattomia korviani. Arthur Hnatek soitti rumpuja kuin rock-rumpali afrikkalaisin maustein. Muut rumpalit enemmänkin vain hivelivät varovasti soittimiaan.
Kuten edellä kävi ilmi, en ymmärrä jazzista mitään. Ensi vuonna uudestaan. Ehkä joskus vielä harkitsen festivaalipassin hankkimista.
1 kommentti:
Minäkään "en ymmärrä jazzista mitään", mutta pidän siitä silti.
Lähetä kommentti