keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Synkeitä mietteitä

Töissä mietittiin mitä tehdä jos Kerttu-kissa yhtäkkiä kuolee. Ei kai ruumista voi laittaa sekajätteisiin ja olisihan se aika tunteetontakin kun olemme tunteneet toisemme jo melkein kymmenen vuotta ja se on repinyt huonekaluni riekaleiksi.

Kaima ehdotti pakastamista, jolloin Kertun voisi haudata sitten sulan maan aikaan vaikka Kaupin metsään. Mutta kun pakastin on nyt niin täynnä marjoja ja sieniä! Pitäisi keittää hilloa. Olisi sitäpaitsi traumaattista hakea pakastimesta syötävää jos samalla näkisi Kertun hurmaavat, mutta jo jäykistyneet tassut.

Toisaalta Kerttu on kirjallisen henkilön esikuva, joten se ansaitsisi vähintään näköispatsaan tai mieluiten mauseleumin.

Oikea ratkaisu on kuulemma tuhkaus.  Toivottavasti Kerttu viipyy vielä pitkään nojatuolejani repimässä ja öiseen aikaan melskaamassa. Itseasiassa näin pimeän aikaan se nukkuu öisin.

Kerttu elää, eläköön Kerttu!

4 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Kuolinaika siis määrittää mitä tehdä. Kun maa on jäässä, niin tuhkaus. Joka tapauksessa kun lemmikki on tärkeä, niin onhan sen viimeinen leposija kiva olla jossain kauniissa luonnossa missä voi myöhemminkin tuntea lämpöisen vireen sitä muistellessa. Meillä oli vain yksi koira, mäyräkoira Dora, jonka hautakumpu on saaressa nuoren tammen alla. Siinä kasvaa malvoja. Aina kun tullaan huussista tai liiteristä, polku kulkee sen ohi ja sen hauska olemus vilahtaa mielessä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Onnea oikeasta vuorokausirytmistä! Siskollani oli kissa kauan sitten ja aina kun öitsin hänen luonaan, se peijooni kolisti patteria ja teki ties mitä meluisaa silloin, kun olisi pitänyt nukkua.

Timo Lampi kirjoitti...

Kerran otin kissanpennun leipurilta.
Siltä meni jokunen viikko tajuta, että täällä herätään seitsemältä, eikä kahdelta yöllä. :D

Enoni kaivoi koiralleen haudan kesällä ja peitti sen fanerilevyllä. Kun koira sitten kuoli talvella, oli se helpohko haudata.

Nykyään lemmikin voi jättää eläinlääkärille, kuolon tultua.

Tuulatäti kirjoitti...

Meidän rakas räksymme nukkui pois muutama vuosi sitten vaikean sairauden murtamana. Hänet lähetettiin suoraan lasaretista tuhkattavaksi Lempäälään, josta myöhemmin saapui tuhkauurna postipakettina R-kioskille noudettavaksi. Kätevästi hautajaissaattue sai matkakortit ladattua, lauantaipussit valittua ja lotot ja kenot hoidettua.

Eikös Lempäälä ole siellä teillä päin?