Ei olisi minusta nykyajan nomadiksi, sillä eilen kaipasin jo Tamperetta, kotiani, kissaani, lapsiani (joita en edes joka viikko näe) ja aamiaspöytääni.
Seuraan Instagramissa nuoren miehen pyöräreissukuvia, hän taisi viimeksi olla Uzbekistanissa. Matka kestää kuukausia, jollei vuosia ja hän tapaa aina ystävällisiä ihmisiä. Kun ongelmia ilmenee niin joku ilmaantuu auttamaan. Ihmiset noin yleensä ovat ystävällisiä ja avuliaita silloin kun eivät ole epäystävällisiä. Ihmisiä kaipaan kuitenkin eniten, niitä jotka tunnen.
Löysin Edinburgin paikallisen Niagaran (Film House), jossa näytetään uusien elokuvien lisäksi klassikkoelokuvia, lyhytelokuvia ja järjestetään festivaaleja. Nappasin mukaani marraskuun esitteen. Elokuvien perään oli lisätty erilaisia varoituksia kuten: contains brierf sexual assault, contains mild sex references, contains
infrequent strong sex scenes, contains strong violence and horror
(elokuva oli muuten Texasin moottorisahamurhaaja), contains suicide theme and strong comic horror jne.
Katsoin pikkuruisessa salissa elokuvan "Murder in the Orient Express" (näytös oli sopivana ajankohtana), joka oli vähän
kuin se näytelmä "Kvartetti", tähänkin oli kerätty kaikki vanhat
tähdet. Kenneth Branagh oli olevinaan Hercule Poirot vaikka eihän kukaan muu voi
olla Poirot kuin David Suchet. Teko-Poirotilla oli harmaat viikset. Olisin halunnut katsoa elokuvan Florida project, mutta se oli hävinnyt teattereista.
Istuin Starbucksilla kirjoittamassa (en etsinyt J.K. Rowligsin kirjoituskahvilaa, jonka nimi on muuten The Elephant House). Majapaikkani lähellä sijaitseva Starbucks on sopivan neutraali paikka, kahvilassa on hyvä nettiyhteys, paljon tilaa ja moni muukin tekee jotain läppärillään.
Hämmästelen skottien tapaa ylittää suojatie vaikka punainen valo palaa ja rivi autoja väijyy suojatien vieressä. En ole silti nähnyt vielä kenenkään jäävän auton alle.
Yllä näkyvästä vaunusta olisin voinut hankkia tietoa tulevaisuudestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti