tiistai 7. marraskuuta 2017

Tietoteknistä katastrofointia

Hesarin mukaan HUS:n potilastietojärjestelmä kaatui tänään. Se tarkoittaa sitä, että potilaita ei voi hoitaa. Päivystyspotilaat tietysti on hoideltava jotenkuten. En tiedä kauanko katkos kesti.

Minä koin tänään pienempiä tietoteknisiä kaatumisia, jotka nekin saivat aikataulun rähmälleen. Ensin printteri kieltäytyi toimimasta. Kotona selvittelisin asiaa itse, töissä ryntäsin sivarin luo apua pyytämään. Nuori mies näppäili hetken konettani ilman se kummempaa menestystä. Ehdotin printterin sulkemista ja uudelleen avaamista, joka oli taas kerran toimiva strategia.

Myöhemmin samana päivänä sanelukapula ryhtyi kapinoimaan. Asia ratkesi irrottamalla kapula hetkeksi sitä ruokkivasta keskusyksiköstä, jonka jälkeen se muuttui lauhkeaksi ja yhteistyöhaluiseksi.

Näissä tietoteknisissä ongelmissa minulla on taipumusta katastrofoida (en tiedä käykö sana tähän, mutta kuvaa hyvin käytöstäni). Hermostun, päätän ettei mistään tule mitään, painelen näppäimistöä paniikinomaisesti, kiroilen ja lopulta huudan apua.

Meillä on lopulta luja usko tietotekniikan toimintaan, tosin hävisivät ne potilaskansiotkin aina välillä. Olen ollut joskus apulaislääkärinä mukana ortopedin vastaanotolla, jossa tehtäväni oli etsiä paksuista kuorista ne oikeat rtg -kuvat. Tiirailin kuvien päivämääriä löytääkseni tarvittavat dokumentit ja ripustin ne valotaululle kirurgin katsottavaksi. Se oli varmasti kaikkein sopivin tehtävä minulle  kyseisellä alalla.

2 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Tuo minua tänä digitalisaation ihquna aikana juuri hirvittää: kaikki ei aina mene putkeen ja ainakin teoriassa voi tapahtua ennakoimattomia kauheuksia. Hui.

Timo Lampi kirjoitti...

No höpsis nyt Heiri!
Sähän oot alallasi aivan huipputasoa!!

Tuo on oikein hyvä konsti tietotekniikan alalla, itse teen samoin ja jos se ei piisaa, soitan veljenpojalle. Hän sitten "tulee mun koneeseen", siis sieltä työmaaltaan, en tiedä miten, ja kun tuijotan konettani niin siinä liikkuu kuvakkeet ja näen, mutta en ymmärrä, mitä hän tekee ja sitten kone taas toimii. Myöhemmin vien hänelle pullon konjakkia. :D

Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!