Käymme S:n kanssa tiistaisin lenkillä (tai käymme silloin kun kumpikaan ei ole lomalla tai kampaajalla tai muuta vastaavaa). Välillä minulla menee myöhään töissä, toisinaan odotan, että S saa tahdistimien piuhat uitettua oikeisiin kohteisiinsa. Sitten kävelemme ja käymme läpi edellisen viikon/viikkojen tapahtumia. Lenkin jälkeen minun on pakko vielä polkea kotiin vaikka en millään jaksaisi.
Mietin usein miten ihminen muodostaa kuvan itsestään ja onko kuva ollenkaan yhteneväinen sen kanssa mitä muut ajattelevat. En pidä itseäni liikunnallisena, en ole ollut sitä lapsena, joten en voi olla sitä nytkään. Tapaan työssäni ihmisiä, jotka ovat mielestään urheilullisia koska ovat harrastaneet pesäpalloa tai nostaneet puntteja kaksikymmentä vuotta sitten. He luulevat, että nuorena juostut lenkit jotenkin säilyvät varastossa ja tekevät ihmisestä hyväkuntoisen ihan vaan sohvalla makaamalla.
On pakko myöntää, että olen luopunut jumpista, joissa aiemmin ramppasin. Minua tympivät lisenssijumpat, jotka ovat vallanneet liikuntasalit, enkä pidä niissä soitetusta musiikista. En vaan pysty enää motivoimaan itseäni heilumaan siihen meteliin.
Nyt on pakko lähteä ostamaan ystävänpäiväherkkuja työpaikan nyyttäreihin. Pitäisi kirjoittaa tänne Sara Hildenin museon uudesta näyttelystä (inhottavia lihakönttejä, jotka eivät ole aitoja vaikka siltä näyttävät) tai elokuvasta Fantastinen nainen, jonka on ohjannut Sebastián Lelio. Ei jaksaisi millään. Ei. Eikä jaksakaan, mutta kauppaan on pakko mennä, muuten kukaan ei tykkää.
6 kommenttia:
Ei oo pakko jos ei haluu. :)
Mun mielestä sä olet mukava ja kaunis.
Tämä Lampi yrittää ylläpitää horjuvaa naisellista itsetuntoani. Positiiviset kommentit voivat johtua siitä, että emme ole tavanneet.
Aika hyvin vastattu!! :D
Minulla on ollut noin 15 vuotta 15 min aamujumppa,jonka olen tehnyt itselleni astangajoogan liikkeistä. Ihan vaan sen takia ettei tarvitsis koskaan mennä millekään salille..
Hyvä, että vielä on herrasmiehiä! Ja Heidi, nuo määritelmäthän pitävät todennäköisesti täysin paikkansa (siis vielä livenäkin todettuina).
Minä käyn kerran viikossa kansalaisopiston SJL-joogassa, se on lähinnä hatha-joogaa, jonka tarkoitus on vaikuttaa syvälle lihaksiin ja hiljentää rauhatonta mieltä. Meillä ei ole mitään musiikkia, vain ohjaajan "hidas" ääni, teemme liikkeet silmät suljettuina paitsi seisaallaan tehtävät tasapainoliikkeet, joissa pitää ottaa katseella jokin kiintopiste. Olen tykästynyt näihin tunteihin (1,5 tuntia kerallaan), joiden lopussa tuntuu, että aikaa ei ole kulunut ollenkaan. Voimaa ja kestävyyttä näillä tunneilla ei kehity. Perheen nuoriso ja mies motkottavat minulle tästä, pitäisi mennä salille. Olen monta vuotta uinut enkä silti jaksa kuin yhden altaanmitan pysähtymättä, hiihdän korkeintaan 6 kilometriä, ystäväni noin parikymmentä kilsaa kerrallaan.
Toinen ryhmä, missä käyn on pilates, se vaikuttaa lihaksiin ja kehon tasapainoon sekä hengitykseen, kuten joogakin.
Perinteisistä ryhmäjumpista en pidä minäkään, sellaisista paina-paina -tyyppisistä jumputuksista.
Lähetä kommentti