Ilmoittauduin taidehistorian luentosarjaan "Renesanssin aika ja taide Italiassa". Olin ajatellut, ettei vanha taide kiinnosta minua, mutta ensimmäisen luennon jälkeen olin valmis ostamaan lentolipun Firenzeen kolutakseni museoita ja kirkkoja.
Opin luennolla, että perspektiivi keksittiin renesanssin aikaan. En tiennytkään, että perspektiivi piti keksiä. Ymmärrän lopultakin, että nykyinen taide on kehittynyt noiden kirkon seiniä peittävien freskojen ja marmoristen patsaiden kautta, eikä ilman niitä olisi niitä taideteoksia, joita ihailen.
Luulin, että Italian taide on ollut noina aikoina kirkon sponsoroimaa, mutta Firenzessä rikkaat suvut kuten Medicien suku teetti taitelijoilla kaikenlaisia tilaustöitä. Yhdessä kurssilla esitellyssä taulussa (en muista taiteilijan nimeä) kuvataan loppiaisen tapahtumia: Keskellä poseeraa Maria Jeesus-lapsi sylissään, ympärillä hyörii kaikenlaista itämaan tietäjää ja muuta väkeä. Tähän porukkaan taiteilija on maalannut myös itsensä sekä sponsorinsa. Ihmisen itsekeskeisyys ei ole uusi keksintö. Nämähän ovat olleet jonkun sortin selfieitä. Ihmisiä on kaiken lisäksi Photoshopattu niin, että maksajan rumasta pojasta on tehty komea mies.
Battistero di San Giovanni- kirkkoon tehtiin ovia 26 vuotta. Ovet suunnitteli taiteilija nimeltään Lorenzo Ghiberti ja hienot ovet tulikin. Firenzen Duomon kupolin suunnitteli Filippo Brunelleshi ja sitä rakennettiin vaivaiset kaksitoista vuotta (nyt saattoi mennä pieleen, en ole ihan varma rakennustöiden kestosta).
Lopetan taidekolumnini tähän, sillä en muista enempää. Jatkuu ensi viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti