Kävin muutama viikko sitten Sara Hildenillä katsomassa belgialaisen Berlinde De Bryeckeren näyttelyn. Näin hevosen ruhoja ja eltaatuneita lihakimpaleita. Minua etoi siinä määrin, että olin vähällä jättää kahvituokion Cafe Sarassa väliin vaikka se on oikeastaan kaikkein tärkein.
Ystävä Jyväskylästä tuli hiljattain käymään ja oli mentävä näyttelyyn uudelleen. Kokemus oli tällä kertaa erilainen. Vuokrasin kahdella eurolla kuulokkeet, joilla kuuntelin informaatiota taideteoksista ja ymmärsin taiteilijaa ja hänen töitään hieman paremmin.
Suomalaiset hevoset ovat kärsineet ja kuolleet sodassa ihan kuten Belgiassakin. Kun taiteilijalta pyydettiin ensimmäistä maailmansotaa käsitteleviä teoksia taidemuseoon Flandersiin, hän katseli sotakuvia näyttelyä varten ja näki kuvissa hevosia, kuolleita ja eläviä. Näyttelyn vaikuttavimmassa työssä hevoset on kasattu päällekäin ja niiden silmät on armeliaasti peitetty.
Ne eltaantuneet lihapalat ovat esillä kirpparilta löydetyissä lasikuvuissa, joissa on aiemmin säilytetty kirkollisia pyhimyskuvia. Taiteilija tekee aidon näköisiä lihakimpaleita vahasta. De Bryeckeren isä oli lihakauppias, joten hän on luultavammin tuijottanut lihan jauhamista, broilereita, kinkkuja, fileitä ja paisteja yhtä paljon kuin minä olen katsonut säätiedoituksia. Ehkä kuolleet kehon osat merkitsevät hänelle jotain muuta kuin meille muille.
Museon ala-aulassa makaavat kaksi haavoittunutta puuta löytyivät toisiinsa kiinnittyneinä ja ne näyttävät taitelijan käsittelyn jäljiltä siltä kuin niitä olisi yritetty laastaroida terveiksi.
Toisesta käyntikerrasta jäi parempi mieli kuin ensikäynnistä, eikä kahvipullahalu mennyt.
Haluan oppia kuvataiteesta lisää ja olen jopa ilmoittautunut taidehistoriaa käsitteleville luennoille. Olen sitä mieltä, että taide-elämys ei mene piloille vaikka teosten taustasta tietäisi enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti