perjantai 23. helmikuuta 2018

Elämäni banaanina

Ostin kolme kirjaa Suomalaisen kirjakaupan poistomyymälästä (Laura Gustafsson Korpisoturi, Pekka Hiltunen Onni ja Minna Lindgren Sivistyksen turha painolasti). Kirjat eivät oikeastaan mahdu enää mihinkään, mutta ne olivat hävyttömän halpoja ja maksoivat yhteensä vähän arvokkaamman naistenlehden numeron verran.

Myymälässä olisi ollut saatavana myös Lauri Törhösen muistelmat Elämäni banaanin kuorena. Jos mies aloittaisi muistelmiensa kirjoittamisen nyt, niistä tulisi todennäköisesti toisenlaiset. Muistan vielä hämärästi naistenlehtijutut Törhösen perheidyllistä ennen kuin miehestä tuli meidän kaikkien biojäteastia. Tavallaan hän on ikäistensä miesten marttyyri, kärsii kaikkien syyllisten ja syyttömienkin puolesta. Kirjoitan tämän yhtään puolustamatta miehen tekoja.

On pelottavaa miten nopeasti ihmiset ja media kääntyvät julkisuuden ihmistä vastaan. Vasta vähän aikaa sitten Jari Sillanpää ajeli huolettomasti piripäissään ja keski-ikäiset naiset kuolasivat artistin perään. Nyt hän joutuu keräämään isot rahat sakkoja varten ja iltalehtien lööpeissä on alettu kertoa miten laulaja on kerjännyt seksiä joltain tyypiltä.  Lopultakaan kenenkään ei kannata rakentaa elämäänsä pelkästään menestyksen varaan. 

Kivaa kun on oikea talvi. En ole herkkä palelemaan. Ulkona liikkuessa sormeni ja varpaani lämpenevät nopeasti niin, että hanskat pitää hetkeksi jopa riisua. Muiden ihmisten elimistö pyrkii takaamaan aivojen verenkierron, minun kroppani priorisoi sormia ja varpaita.

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Törhönen oli niin sekava Nybergissä ja ohjelman varsinaisen osuuden loputtuakin vain tuijotti lattiaan, että aloin epäillä Neberginkin miettivän, että olikohan viisasta kutsua niin ilmeisen pihalla oleva henkilö lyömään viimeisen naulan arkkuunsa.

Heidi kirjoitti...

Minua mies vähän säälitti. Hän on elänyt maailmassa, jossa miehet saivat toimia noin. Tunnen muitakin samanlaisia miehiä, jotka pitävät itseään hyvinä tyyppeinä.