Käytin roskapostien yleisintä otsikointitapaa samasta syystä kuin hekin todennäköisesti sitä käyttävät (en muutakaan otsikkoa keksinyt).
Kirjoitin ja editoin eilen vielä iltamyöhään, jonka seurauksena nukuin huonosti. Tämähän tietysti kiinnostaa teitä. Lisäsin kässäriin lauseen, joka sai minut naurahtamaan ääneen. En mitenkään yritä naurattaa itseäni tai muita, mutta se lause putkahti tekstiin vähän vahingossa.
Luin erään kirjoituskurssilaisen kässäriä, jossa viljeltiin minun makuuni liikaa adjektiiveja. Lopulta huomioni kiinnittyi vain niihin, enkä pystynyt omaksumaan muuten sujuvasta tekstistä juuri mitään muuta.
Tämän päivän Hesarissa haastatellaan kiinnostavaa ruotsalaista kirjailijaa, Lena Anderssonia. Suosittelen hänen kirjojensa lukemista (Omavaltaista menettelyä ja Vailla henkilökohtaista vastuuta). Kirjailija suhtautuu kriittisesti metoo-kamppanjaan. Minäkään en ymmärrä sitkeää vaatimusta nimien julkaisemisesta. Miksei voitaisi keskittyä häirinnän ja seksuaalisen väkivallan kitkemiseen sen sijaan että kaivellaan jostain vanhoja ukkoja, jotka ovat toimineet sen aikaisen hiljaisesti hyväksytyn tavan mukaisesti, jossa valta antoi oikeuden hipelöidä alempiaan miten lystäsi. Tämä siis koskee niitä, jotka eivät ole varsinaisesti rikkoneet lakia.
Aamun lehden lukeminen ahdisti. Yritän nyt unohtaa. Vaikka maailma on monin tavoin mennyt parempaan suuntaan maailmanpolitiikka ja jäätikköjen sulaminen pelottaa ja sai aikaan pienimuotoisen eksistentiaalisen kriisin. Pitäisi varmaan tilata aika filosofin vastaanotolle.
4 kommenttia:
Minä myös luin kiinnostuneena Lena Anderssonin haastattelujutun. Tykkäsin paljon mm siitä, mitä hän sanoi 10 vuotta sitten tapahtuneesta: että jos et silloin havainnut tulleesi raiskatuksi, se ei ollut raiskaus. Ja muutenkin, se valtava (teko)pyhyys millä monet nyt kaikkeen naisten tekemisiin suhtautuvat. Ikäänkuin ei todella olisi missään tapahtunut sitä, että seksillä yritetään päästä eteenpäin, ihan oma-aloitteisesti.
Tuossa kaikessa en ollut Anderssonin kanssa samaa mieltä.
Harmitti tänään tuo kommenttini, jossa myötäilin Lena Anderssonia väärässä asiassa. Nyt kun luin lehdestä nuorempana raiskattujen mielipidekirjoitukset, havaitsen että tuo nimenomainen mielipide on epäasiallinen ja ajattelematon. Piti laittaa tänne vielä kommentti kun asiasta valaistuin.
Liialliset adjektiivit voivat tuoda tunteen liiasta yrittämisestä. Vähäeleisempi tyyli jättää ilmavamman olon, tilaa omille mielikuville.
Eikös elämä ole eksistentiaalista kriisiä vähän väistämättä? Aivot kokoaikaisesti narikkaan -tyylillä olisi ehkä helpompaa, mutta jäisi myös paljosta paitsi.
Lähetä kommentti