Tänään en katso enää yhtään elokuvaa. Näin kolmen päivän aikana kuusi n. 90 minuutin kestoista lyhytelokuvakokonaisuutta. Olikohan se liikaa? Mitä minä tänään teen?
Viimeisessä sessiossa esitettiin suomalaista Camp-elokuvaa, tekijöinään Rosa Liksom, Anssi Kasitonni,Teemu Keisteri, Tero Puha, Petra Innanen ja Anneli Nygren. Jos joku ei tiedä genreä niin miehet puetaan naisiksi, juonta ei ole ja elokuva kuvataan tuhruisesti käsivaralla. Näytöksen alussa saattoi kuulla muutaman anarkistisen suhauksen, Sodankylässä tuo kollektiivinen suhaus kuului aina asiaan.
Suunnittelin heti näytöksen jälkeen elokuvauraa, sillä onhan minulla kännykkä, jolla kuvata.
Filkkarit olivat taas kerran hieno kokemus. Lyhytelokuvissa on sekin hyvä puoli, että jos jostain filmistä ei pidä, niin ei se kestä kauan, sen aikana voi ottaa vaikka pienet unet ja kohta alkaakin jo uusi. Kerrankin kulttuuritapahtuma, jossa käy muitakin kuin keski-ikäisiä naisia. Elokuvat tulevat sitäpaitsi eri puolilta maailmaa, kun elokuvatarjonta on yleensä keskittynyt yhdysvaltalaiseen tuotantoon (kansainvälisessä kilpailussa ei ollut yhtään elokuvaa USA:sta, toki moni muukin maa sieltä puuttui). Nuorille tekijöille tapahtuma on tärkeä verkostoitumistilaisuus ja suomalaiset elokuvatyypit pääsevät ryypiskelemään.
Kansaivälisestä kilpailusta mieleen jäivät erityisesti venäläisten tekijöiden hyytävä Merry-go-round ja ruotsalaisten söpö I will always love you Kingen ja moni muu. Hienoja animaatioita näin myös.
Olen melko varma, että Juho Kuosmasen (ja Juha Hurmeen) Salaviinanpolttajat palkitaan jollain pystillä, sillä Hurme on nyt niin suuressa kurssissa. En pitänyt elokuvasta. Minusta idea oli tylsä ja elokuva huono, joten ennustan sille menestystä.
6 kommenttia:
Salaviinanpolttajat oli näköjään 1907 kuvatun ja sittemmin kadonneen suomalaisen elokuvan uudelleenkuvaus, mikä ehkä sen puolustukseksi voidaan laskea...
Näin taisi olla, joten idea oli kuitenkin hyvä. Ennustan menestystä.
Väärin ennustin. Voittajat eivät edes olleet näytöksissä, joissa kävin.
Olipa päivät! :) En nähnyt mainitsemiasi leffoja, joten en voi sanoa mitään. (Koko skaban voittaja oli minusta vähän pliisu. Tulkitsin sen niin, että nainen yritti uskotella itselleen olevansa oman elämänsä ohjaksissa.)
Ehkä eniten mieleen jäi kolme (palkittua) elokuvaa: väärään sukupuoleen syntyneestä Adelinasta kertova leffa - järkyttävä -, kiinalaisesta vanhasta miehestä kertova elokuva ja visuaalisesti taianomainen ballerinaelokuva (josta en välttämättä ymmärtänyt yhtään mitään). Pidin myös matkalaukun pakkausanimaatiosta ja elokuvasta, jossa sisarukset olivat hätää kärsimässä kummituslakanaan pukeutuneen isänsä kanssa.
Eilen yhdessä näytöksessä oli Sirkka-Liisa Konttisen Song for Billy, joka myös oli koskettava. Kysyin näytöksen jälkeen häneltä siitä, että milloin kaivoksen toiminta oli lakannut. Tänään törmäsimme päättäjäisiin mennessä ja istuimme vierekkäin koko päivän. S-L lähti Englantiin opiskelemaan elokuva-alaa sinä vuonna kun synnyin (1968) ja sille tielleen hän jäi. Jessus mutta nuo elokuvaihmiset ovat symppiksiä! :) Aamupäiväkahvilla annoin pusun (Brunbergin mansikkaisen) No man is an island -elokuvan ohjaajalle; elokuvaa en ole nähnyt. Näitkö sinä? (Hän antoi kortin, jossa olevalla koodilla sen voi katsoa netissä.)
Matkalaukun pakkaustarina oli hauska. Märkäpuvussa liikkuva isä oli varsin mielenkiintoinen persoona.
Konttinen näytti ainakin matkan päästä nuoremmalta (hämmästyttävää, että hän on aloittanut opinnot jo -68). Minusta se kaivoselokuva oli vähän pitkitetty. Konttinen sanoi, olevansa alunperin valokuvaaja (olikohan tämä oikein) ja kovin pitkään niitä aaltoja ja rantaa kuvattiinkin.
En nähnyt sitä No man is an island elokuvaa.
Kyllä hän olikin nuorekas seitsemänkymppiseksi! Ja valokuvaaja; ymmärsin, että hänen miehensä työskentelee samassa kollektiivissa ja liekö sitten "koonnut" elokuvan. Se oli ihan hauska ratkaisu, että sama tarina kerrottiin useampaan kertaan, mutta kieltämättä kaksi kertaa olisi riittänyt. (Hänen valokuviinsa pohjautunut elokuva voitti pääpalkinnon vuonna -85.)
Lähetä kommentti