Arvon kahden asian välillä, mennäkö lenkille vai kirjoittaa. Kirjoittaminen sujuu parhaiten aamulla ja lenkille on mielestäni mentävä samaan vuorokaudenaikaan, sillä en jaksa pukea lenkkivaatteita, jos olen jo pukeutunut mekkoon (pidän jostain syystä mekoista, enkä tunikoista, joista tässä iässä kuuluu tykätä). Lenkkeilyn vaivalloisin vaihe on lenkkivaatteiden pukeminen. Olen oppinut säilömään varusteet tiettyyn paikkaan, joten niiden etsimiseen ei kulu aikaa. Kirjoittaminen ei vaadi pukeutumista.
Lenkkeily nostaa kuntoa ja kirjoittaminen rapauttaa sen.
Vanheneminen on vaikeaa. Sara Hildenin taidemuseossa museovahti ryhtyi juttelemaan kanssani. Mies ei näyttänyt teitittelijältä, mutta teititteli minua kuitenkin. Tunsin itseni vanhaksi (jota olenkin). Koska asialle ei voi mitään, päätin nauttia siitä, että minua puhutellaan noin kunnioittavasti. Joku saattaa jopa luulla, että tiedän elämästä jotain vaikka en ymmärrä siitä paskaakaan.
Katsoin sympaattista dokumenttia Quincy Jonesista, jonka pitkään elämään on mahtunut köyhä lapsuus, psyykkisesti sairas äiti, monta avioliittoa, liuta lapsia, sairauksia ja loistava ura. Tällaiset tarinat alkavat kiinnostaa siinä vaiheessa kun vastaranta häämöttää. Michael Jackson oli Jonesin suojatti ja mies tuotti Jacksonin albumin Thriller. Hypimme joskus levyn tahtiin niin että lattia notkui. Eihän siitä ole kuin kolmekymmentä vuotta.
Ihminen ei viisastu vanhetessaan. Tyhmyyksien tekemiseen tarjoutuu vain aiempaa vähemmän tilaisuuksia.
3 kommenttia:
Aika mielenkiintoinen katsontakanta on tuo viimeinen virke, nostan sulle lippistä!! :))
Kiitos tästä kirjoituksesta! Aivan mahtavasti sanottu. Tykkään tyylistäsi muutenkin.
Kiitos! Nämä on sellaisia alle puolessa tunnissa puskettuja ei kovinkaan mietittyjä juttuja. Harjoituksia.
Lähetä kommentti