perjantai 21. syyskuuta 2018

BlacKkKlansman

BlacKkKlansman elokuva on herättänyt Suomessa huomiota Jasper Pääkkösen roolin vuoksi, muuten se tuskin laajempaa yleisöä kiinnostaisi. Pääkkönen näyttelee väkivaltaista äärioikeistolaista Felixiä ja hyvinhän se rooli menee.

Tarina on ihan vetävä, mutta Spike Lee on ohjannut elokuvan jotenkin lepsusti, kuin olisi pitänyt vain nopeasti vääntää jotakin. Pidän kovin Adam Driveristä, mutta hän ei ollut poliisin roolissaan ihan parhaimmillaan.

Elokuvan puoliväliin asti pelkäsin milloin veri alkaa roiskua, mutta väkivaltaa oli tämän tyyppiseen tekeleeseen (onneksi) kovin vähän. Pelottavinta on odottamaton ihmisten teurastus, jolta ei ehdi sulkea silmiään.

Miksi jäntevän lihaksikkaalla Felixillä oli ylipainoinen ja (tietysti) tyhmän oloinen vaimo? Tuli vähän sellainen olo, että lihavuus ja typeryys kuuluvat automaattisesti yhteen. Mietin mitä ihmettä tällä haluttiin sanoa.

Lopun dokumenttipätkät kiinnittivät elokuvan nyky-Amerikkaan ja vihjailtiinhan siihen suuntaan pitkin elokuvaa niin, että tyhmempikin varmasti oivalsi.

Toivottavasti K:t menivät elokuvan nimessä oikein.

3 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Ihan totta, Adam Driver on hyvin 'epäpoliisimainen'. Hän on niin oikean oloinen semmoisena newyorkilaisena hengailijana, älykkönä ja roolit ovat toistensa täydellisiä vastakohtia. Hän vaikutti olevan vähän hukassa tässä.

Totta tuokin, että mainitsemasi aviopari oli ulkoisesti epäsuhtainen. Sille aviosuhteelle voisi löytää jotain psykologista selitystä: vaimossa miehellä oli mukisematon ihailija, kun taas klaanissa hän ei ollut saanut selkeää pomon roolia.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Joku syy tuohon vaimon roolitukseen oli. Voihan olla, että fyysinen epäsuhtaisuus on valittu juuri tuosta syystä. En tiedä. Jotenkin kliseinen tuo vaimo kuitenkin oli.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Katselin elokuvan tänään, en pitänyt siitä, aivan liian hyväksi mainostettu.
Näyttelijät alittivat odotuksensa kirkkaasti.