Kirjoitin eilisessä postauksessani siitä, miten valmistauduin itkemään kirjan ääressä. Puristinkin lopulta onnistuneesti muutaman kyyneleen. Hain sopivaa mielentilaa jo etukäteen ja ostin ihan varalta nenäliinapaketin.
Elokuviin pakkaan mukaan paperinenäliinoja. Minusta on rentouttavaa itkeä valvotuissa olosuhteissa.
Vastaanottohuoneeni hyllyssä odottaa nenäliinapaketti, jos vaikka joku itkee. Käytän noita nenäliinoja lähinnä oman nenäni niistämiseen. Terapeutin pöydälle kuuluu ihan globaalisti valmiiksi avattu nenäliinapaketti.
Jos menee teatteriin katsomaan komediaa tai tilaisuuteen, jossa voi kuulla stand-up komiikkaa, on mieli jo etukäteen valmistautunut nauruun, eikä se tule yllätyksenä. Sitä ei tarvitse pidätellä.
Muutamat näyttelijät ovat niin voimakkaasti profiloituneet hauskuuttajiksi, etteivät voi näytellä traagisia rooleja uskottavasti.
Olen tavallisesta suomalaisesta perheestä. Meillä ei puhuttu juuri mistään tai puhuttiin tietysti mitä ruokaa oli tarjolla tai että oma huone pitäisi siivota. Siinä se mielikuvitus kehittyy kun pitää ihan itse korvata monenlaista puuttuvaa informaatiota. Miten tämä tähän liittyi? Ei kai mitenkään.
Istun junassa matkalla Helsinkiin. Konduktööri kuulutti "Hyvää päivää, ei huolen häivää". En eityisemmin välitä tämän tyyppisestä luovasta tavasta käynnistää junainformaatio. Huoliani se ei ainakaan poista, lähinnä mietin, että onko junahenkilökunta varmasti selvin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti