Sienestyksen jälkeen söimme ankkaa, heittäydyin sohvalle ruokalevolle samalla kun talon isäntä hääri keittiössä. Seitsemältä saapui lisää vieraita ja söimme rapuja. Ennen rapuvieraiden tuloa kertasin mielessäni aloitetaako ravun syöminen kaivelemalla olion saksia vai käymällä heti kiinni vartaloon ja otuksen takaosaan. Pelkäsin paljastuvani juntiksi, joka ei osaa käyttää rapuveistä. Ravut ovat kehittäneet itselleen kovan kuoren, etteivät kaltaiseni savolaistaustaiset rähmäkäpälät saisi niistä mitään irti.
Muun julkisen liikenteen ulottumattomista palasin kotiin tilataksilla. Tuntui kovin turhalta istua yksin niin suuressa kulkuneuvossa.
Vasta äsken hokasin, että kirjasto on tänään auki, joten saatan mennä sinne värkkäämään keskiviikon esitystä. Kirjasto on muuten aukeaa nykyisin arkiaamuisin jo yhdeksältä. Ihan kaikessa ei siis onneksi säästellä.
1 kommentti:
Mulle ravut ovat liian vaikea asia, vaikka syön myös lihaa. Olen tavallaan ylpeä siitä, kun en osaa käyttää rapuveistä. Nämä ovat näitä...
Lähetä kommentti