Tein pienen kulttuurimatkan Helsinkiin. Amos Rexin näyttely oli maineensa veroinen, vaikka löysin sieltä vain kolme salia (niitä olisi ollut viisi). Pimeästä huoneesta oli vaikea löytää oikeaa verholla peitettyä oviaukkoa. Videot olivat jotain niin hienoa, etten ole vastaavaa ennen nähnyt ja minä kuitenkin olen ehtinyt kokea melko paljon.
Museotyöntekijöillä oli yllään kultaiset takit, joka oli loistava idea, sillä yleensä heidät tunnistaa vain nimineulasta ja pälyilevästä katseesta. En sitten kuitenkaan kysynyt heiltä, että jäiköhän minulta jotain kenties näkemättä. Onneksi on museokortti (näyttelylippu maksoi 18 euroa, tosin monenlaisia alennuslippuja oli saatavilla).
On kätevää, että pääkaupungin keskustassa sijaitsee melko lähekkäin kolme nykytaidetta esittelevää museota (Amos Rex, Kiasma ja HAM).
Näimme samalla reissulla Helsingin kaupunginteatterin musikaalin Kinky Boots. Muistelin käyneeni kyseisessä laitoksessa viimeksi lapsena, kun katsoimme mummon kanssa Peer Gyntin, joka ei tosiaankaan ole varsinainen lastennäytelmä. Iso sali oli jotenkin kutistunut vuosien mittaan.
Kinky Bootsin musiikki oli ehkä hieman tasapaksua ja tarina ennalta arvattava, mutta silti esitys oli oikea karamelli. Lauri Mikkola oli ylväs, aito, ihana Lola/ Simon. Musikaali eteni kuin rasvattu ja aihe oli tärkeä: itsensä ja muiden hyväksyminen. Mitä vielä sanoisin. Tykkäsin. Hesari antoi viisi tähteä, minä olen tiukempi ja annan neljä.
Kotimatka paikallisjunalla ja humalainen yö-Tampere olivat pikkuisen latistavia kokemuksia, mutta niitä ei nyt kannata muistella. Tiesittekö, että Riihimäen ja Tampereen välillä on sellainenkin paikkakunta kuin Ryttylä? Sinnekin tämä kulkuneuvo pysähtyi. Pitäähän ryttyläläistenkin päästä matkustamaan junalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti