Kavin näytökset esitetään Tampereella elokuvateatteri Niagarassa Kehräsaaressa. Yleisö koostuu elokuvien tosiharrastajista. Ei tarvitse pelätä, että vierustoveri rouskuttaa pop cornia tai käy Facessa kesken elokuvan. Paljon totisia nuoria miehiä, joista kaikki eivät edes mahtuneet näytökseen.
Eilen oli vuorossa Tarkovskin elokuva Peili vuodelta 1975. Kyseessä oli filmikopio, eikä mikään digitalisoitu juttu (Peter von Bagh taatusti hymyili hyväksyvästi rajan takaa), joten elokuvateatteri pimeni 20 minuutin välein kun filmikelaa vaihdettiin (Niagarassa on vain yksi projektori). Toivottavasti kelojen järjestys ei mennyt sekaisin.
Miksi elokuvan alussa oli mustavalkoinen pätkä, jossa nuori mies änkytti. Siitä siirryttiin yhtäkkiä värifilmiin ja maaseudulle, jossa paksutukkainen nainen istuskeli pellon laidalla. Lato paloi. Katosta putosi kaikenlaista. Nainen irtosi vuoteestaan ja kohosi ilmaan. Espanjalainen mies matki härkätaistelijaa. Puolet elokuvasta yritin ymmärtää sen juonta, kunnes vihdoin ymmärsin sen mahdottomaksi ja ryhdyin yksinkertaisesti vain tuijottamaan valkokangasta tyhjin silmin. Olihan se kummallinen ja hieno kokemus. Jäkeenpäin luin, että Tarkovski kuvasi Peilissä omaa elämäänsä.
Miksi miesten ohjaamissa elokuvissa pitää olla kohtaus, jossa nainen käy suihkussa? Tässäkin nainen meni työpaikalleen jonkinlaiseen kustantamoon, luulen. Sitten hän sanoi "Menen suihkuun", jonka jälkeen näytettiin miten vesi valui pitkin naisen runsaita hiuksia ja valkoista vartaloa. Lopulta nainen kurkisteli kadehdittavan hiusverhonsa takaa.
Ensi viikon näytöksessä on vuorossa Lawrense Kasdanin Huuma. Sen olenkin nähnyt jo aiemmin, mutta ei se haittaa, sillä en muista elokuvasta juuri mitään. Huumassa taisi olla koko ajan kuuma ja pimeää.
Menneisyyteeni kuuluu elokuvakerhonuoruus, joten en hätkähdä vaikka elokuvassa ei tapahtuisi mitään tai teoksessa nähtäisiin taivaalta tippuvia linja-autoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti