Malin Lindrothin kirja, Vanhapiika (Atena kustannus 2019) kertoo yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja torjutuksi tulemisesta. Lindrothin kirja on esseemäinen teos, jossa hän käsittelee näitä teemoja itsensä kautta.
Lindroth on ollut nuoruudessaan kihloissa ja asunut avoliitossakin, mutta elänyt sen jälkeen yksin. Hän on tukevasti keski-ikäinen, 54-vuotias. Yrittämisen puutteesta häntä ei voi syyttää, sillä hän on kihlauksen purkamisen jälkeen rakastunut viisitoista kertaa, miehet ovat pitäneet häntä ystävänä tai rakastajattarena, mutta pysyväksi kumppaniksi hän ei ole kelvannut.
Vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa hänelle sanottiin "Älä kultapieni välitä. Ei sinua kukaan huoli. Ikinä." Lindroth oli tuolloin 16-vuotias ja nämä sanat painuvat nöyryyttävinä hänen mieleensä.
Vanhapiika on kirja, joka olisi jokaisen hyvä lukea. Kaikki tässä yhteiskunnassa perustuu perheoletukseen vaikka oikeastihan yksin asuvia on paljon. Vähän kuin syöpä, yksin jääminen voi iskeä arvaamatta ihan keneen tahansa.
Minä elän yksin, tosin tilanteeni on kovin toisenlainen kuin Vanhapiika -kirjan kirjoittajan, sillä olen ollut naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Sosiaalinen statukseni on siis korkeampi.
Kun nuorempi lapseni muutti omilleen, häpesin ostaa kaupasta itselleni ruokaa. Pyysin ruokakaupan palvelutiskiltä kolmesataa grammaa jauhelihaa vaikka olisin tarvinnut sataviisikymmentä. Enää en välitä vaan ostan suoraselkäisesti yhden pullan, kaksi sämpylää tai kaksi perunaa.
Toivoisin, että Lindroth saisi avukseen huumorin, joka pehmentää kaiken, yksinäisyydenkin. Googlasin vanhapiikuuden ja löysin ohjeita siitä, miten välttyä tuolta kamalalta kohtalolta. Kaksikymmenkohtaisessa luettelossa käsketään mm. hymyilemään, teeskentelemään, kunnostamaan koti, siivoamaan, kehumaan itseään, valitsemaan seuransa, jättämään vaikeat ystävät ja tietysti madaltamaan vaatimuksia kumppanin suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti