Toimin aikoinaan terveyskeskuslääkärinä. Hämmästelin keski-ikäisiä miehiä, jotka eivät olisi kertomansa mukaan tulleet vastaanotolle, mutta kun "äiti käski". Myöhemmin minulle selvisi, että äiti oli oikeasti vaimo. Toisinaan "äiti" tuppaa nykyäänkin mukaan vastaanotolle. Tuolloin tuijotan potilasta, enkä vahingossakaan siirrä ärsyyntynyttä katsettani mukana kulkevaan saattajaan. Vaikka yritän kuinka tiukasti kohdistaa sanani potilaalle, niin aviopuoliso vastaa tämän puolesta. Monesti saattaja on kyllä oikeasti tarpeen ja suureksi avuksikin.
Terveyskeskusvuosiltani muistan äitejä, jotka olivat varanneet ajan lapselleen ja toivat mukana pari sisarusta
"Voisitko katsoa samalla myös Jani-Petterin korvat?".
Kerran uusin paksun nipun potilaan reseptejä ja huomasin pinossa jonkun ihan vieraan nukahtamislääkereseptin.
"Kenenkähän tämä mahtaa olla?"
"Naapurin."
Välillä hämmästelen tyttäriä, jotka tuovat vastaanotolle äitiään. He puhuvat iäkkäälle äidilleen nätisti ja silittävät äidin hentoisia harmaita hiuksia lempeästi. Äidin kuuluu ärsyttää. Miten tuollainen rakkaus ansaitaan?
6 kommenttia:
Muutama vuosi sitten Tampereella roudasin ~95 kiloa painavan sammuneen henkilön valtionyhtiön miekkaleijonataksiin. Asiakkaalla pursusi takataskusta mitä hurjimpia lääkereseptejä. Kun hän sitten heräsikin, kysyin mistä ne kaikki reseptit olivat peräisin. "Naapureilta". Miekkosella oli naapurina ilmeisesti yksi Pitkäniemen osastollinen. :-]
Herranjestas. Minun äitini kuolisi siihen paikkaan järkytyksestä, jos sitä alkaisi silittelemään ja rakastamaan vieläpä muiden nähden. En usko, että asia muuttuu harmaantumisen myötäkään. Tosin äiti olisi kaiken rakkauden ansainnut, hän ei vaan ole kykenevä sitä vastaanottamaan.
Ja juu, lääkäreillä näyttää olevan samat ongelmat kuin parturi-kampaajillakin. Äidit ja puolisot tuppaa puhumaan niiden puolesta. ;D
Äidin ja lapsen suhde taitaa olla kärjekkäimmillään lapsen murrosiässä ja sitten äidin ikääntyessä? Osat vain vaihtuvat.
Täällä Italiassa lääkäreiden odotushuoneet ovat aina melkoisen täynnä, mutta kun yksi kutsutaan sisään, sinne työntyy puoli sukua mukana ja tilaa tulee mukavasti. Sitä en tiedä, hoidetaanko vastaanotolla vain potilas vaiko myös ne sukulaiset...
No mutta kun eihän ne miehet pärjää ilman äitejään. Hyvä, että edes jonkun kans uskaltavat sinne pelottavan lääkärin vastaanotolle. Ei se oo aina helppoa:))
Suomalainen on melkoinen individualisti. Sairaalassa paheksutaan romaaneja, jotka saapuvat sinne suurina joukkoina kun joku sairastuu. Yksin on pärjättävä!
Lähetä kommentti