sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Nakkirotsi

Olen kotiutunut ja purkanut mökkinyssäkkäni. Mökkiyöpyminen muuttui telttamajoitukseksi mökki-isännän vatsataudin vuoksi. Heräsin yöllä kotoisaan ropinaan, kun sadepisarat kohtasivat telttakankaan. Vesi pysyi makuuhuoneeni ulkopuolella toisin kun Anttilan tarjousteltassa, jossa yövyin kerran patikkareisulla. Kyseisen teltan sisäseinillä roikkui sateella vesipisaroita, kuin vesitippoja allergisen nenästä. Siinä makuupussissa maatessa tuijottelin kangasta ja odotin, milloin pintajännitys pettää ja pisara kopsahtaa otsaani.

Kävin aamu-uinnilla, mökillä uidaan aina alasti, vaikka joku typerä kalastaja olisi parkkerannut veneensä laiturin päähän.

En ole vielä oksentanut. Odotan milloin alan oksentaa. Kymmenen ihmistä, yksi ulkovessa ja yksi ripulitautinen on haastava asetelma, josta selviydyimme. Tänä aamuna tautinen nousi sairasvuoteeltaan ja söi aamiaista, pakkasi auton ja lähdimme kohti kaupunkia. P vietti siis ns. erilaisen juhannuksen. Mökillä mukana oli jälkikasvua, kolme nuorta miestä, joiden eväänä oli 16 litraa Pepsiä. Yksi nuorukainen on kesätyössä pienessä museossa, jossa ei käy ketään. Joku väitti, että Suomessa on liikaa museoita, asiassa saattaa olla vinha perä.

Aattona teimme piknik-retken Ellivuoreen. Mäeltä aukeni komea järvimaisema. Hotellin pihaan oli pysäköity amerikanrautoja, vilteillä lojui tötterötukkaisia miehiä, naisilla vyötärö oli kurottu kokoon ja helmat heiluivat nurmella astellessa. Illalla olisi ravintolassa voinut kuunnella Rockabillya.

Teimme mökillä Aamulehden kuva-arvoituksia. Mietimme yhtä arvoitusta pitkään, tänä aamuna M  keksi vastauksen: nakkirotsi=rokkinatsi.

5 kommenttia:

Iloinen kirjoitti...

Hei! tervetuloa sivilisaation pariin. Minä vielä painin sen kuva-arvoituksen kanssa... yritän yksin, mikä on ehkä tyhmää...

Anonyymi kirjoitti...

Juhannus ei itsellänikään mennyt ihan suunnitelmien mukaan, helpottavaa ettei muillakaan. Inhoan niin suunnattomasti mahatautia, että vastaavassa tilanteessa olisin varmaan keksinyt jonkun hätävaleen "isoäitini on sairastunut", "kotonani on paljastunut vesivahinko", jotta olisin voinut poistua paikalta ennen yhteistä syömistä tai WC-käyntiä. Sitten olisin odotellut kotona ensioireita vatin, jaffan ja imodiumin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tunnen erään nuoren joka on kesätöissä museossa jossa ei käy ketään! Kyllä, Suomessa on liikaa museoita.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa on varsinkin kotiseutumuseoita aivan liikaa, ajatellen sitä, että niissä pitäisi jonkun haluta vierailla. Mutta, puolustan silti minkä tahansa museoviritelmän oikeutta olla olemassa! Nimittäin, mielestäni on jo itsessään arvokasta että joku jossain haluaa intohimoisesti vaalia museoimisen arvoiseksi mittaamaansa asiaa. Jos, ja kun museon ylläpitäjät eivät enää jaksa edes itse arvostaa museotaan, se joutaakin häipyä olemasta. Tekisin kyllä radikaalin leikkauksen julkiseen rahoitukseen, tässä asiassa olen ehdottomasti sponsorirahastojen kannalla.

Heidi kirjoitti...

En ole mikään museoiden vastustaja, mutta ehkä kannattaisi hieman keskittää. Tarvitaanko joka kylään museo, varsinkaan, jos siellä ei kukaan käy. Tai käyvätkö suomalaiset liian vähän museoissa? Pitäisikö niissä käymistä mainostaa? Johonkin menneisyyttä on tallennettava.