Kävin eilen kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa suuressa kansainvälisessä liikkeessä, jossa myytiin mm. rakennustarvikkeita ja puutarhatavaraa. Ostin pari kukkaruukkua, uuden hienon anopinkielen (Kerttu syö niitä) ja kaksi pelargoniaa ikkunalautaani koristamaan. Autottomalle moisessa hallissa vierailu oli uusi elähdyttävä kokemus. Noin paljon voi olla kaikenlaista, josta minulla ei ole ollut mitään tietoa! Minulta saattaa puuttua jotakin, enkä ole asiaa välttämättä edes oivaltanut. Käynnistä jäi jotenkin levoton olo.
Kävimme myös eläinkaupassa, josta ostin Kertulle uuden raapimisjutun. Vaikka demenstroin raapimista useaan kertaan, ei tyhmä luontokappale ole asiaa vielä ymmärtänyt. Minulla alkavat kynnet olla jo verillä. Kiittämätön otus.
Kävin aamutuimaan Tammelan torilla kahvilla. Keski-ikäinen mies tokaisi noin kolmekymmentä vuotta nuoremmalle kahvilanmyyjälle "Sinulla on kauniit silmät". Suomalainen mies osaa olla romanttinen. Minusta tytöllä oli ihan tavalliset silmät. Suomessa flirttaillaan vähän, varsinkaan ihan vieraiden kesken ja selvinpäin. Kahvilan myyjän kanssa on sallitumpaa flirttailla, tarjoilijalta ostetaan kahvin ohessa oikeus flirttiin.
Yritin oikein miettiä, miltä vanhojen miesten kohteliaisuudet nuorena tyttönä tuntuivat. Jotkut olivat mukavia, jotkut taas epämiellyttäviä. Vanhempieni miespuoleinen ystävä kehui meitä siskoksia kauniiksi. Me pidimme siitä. Olin juuri lähtenyt opiskelemaan ja mies sanoi tulevansa kylään. Ajatus tuntui minusta kutkuttavalta. Ei hän koskaan saapunut ja hyvä niin. Tuskin hän edes aikoi tulla. Hänen positiiviset kommenttinsa ulkonäöstäni tekivät hyvää silloin, kun itse olin niin kovin epävarma. Olin mielestäni ruma, vaikka jälkeenpäin valokuvista katsottuna näytin sievältä (nuoruus on sievää). Olen ollut aina tyytymätön valokuviini, viiden vuoden päästä samaiset kuvat näyttävät jostain syystä ihan hyvältä. Pitäisi kai siis olla tyytyväinen nyt. Mutta kun ei ole. Nyt en saa tätä juttua loppumaan. Piste.
6 kommenttia:
Ihmeellisiä ovat nuo suuret kauppahallit! Niistä jää aina riittämätön tunne - jos lähtee ulos vain henkarinippu kädessä, kun silmissä ovat vielä valtavat tavaraläjät ja hienot asetelmat, jotka pitäisi saada omistettua jotenkin kokonaisuutena.
Sama juttu tavaratalojen kuvastojen kanssa.
Ostoskärrytkin ovat valtavia. Henkarinippu näyttää niissä lähinnä säälittävältä.
Nuoruus on sievää. Mutta menee nuorilla hukkaan (wanha).
Paa Kerttu istuun siihe raapimishässäkän likelle, ota sen etutassut käsiis ja raavi tassuilla. Toinen vaihto-ehto on sellanen, et lainaa naapurin ukon hikiset sukat ja pyyhi niillä raavittavaa. ;D
Jos raapimishässäkkä on korkee, ni viskaa kissa sitä päin, ni se vaistomaisesti tarraa kiinni. Viskaamisella meinaan sellasta, et piät sitä kainaloitten alta kii ja sit oot viskaavinas, mut kissa ehti jo napata kiinni raavittavasta.
Kuva pitäs nähä.
Mukavaa kesäloman viettoa sulle sinne!!
Sinussa ja Kertussa on jotakin samanlaista - jos ei muuten, niin ainakin sielunliikkeiden suhteen ;)
Valokuvat pitäisi pistää tuoreeltaan aikakapseliin. Niitä saisi sitten viiden vuoden päästä ihastella.
Minulla oli nuorena sama vika. Luulin itseäni nuorena aikuisena. Nyt katselen vanhoja valokuviani ja ihmettelen, kuka tuo valokuvan kaunis tyttö oikein on, kun muistuttaa niin kovin minua.
Partapappa: Olen kadottanut kamerani johonkin, tiedän sen olevan täällä jossain, mutta missä. Joten kuvaa hässäkästä ei nyt tule.
Celia: eivätkös kotieäimet ja niiden emännät/isännät aina muistuta toisiaan?
Lähetä kommentti