Nuoruus, suloista vai siivekästä ja veristä?

Eiliset juhlat olivat hauskat. Olin ostanut uudet huikean korkeakorkoiset juhlakengät. Jo alun seisoallaan suoritettu maljojen kohottelu sai varpaani polttelemaan. Kun hain ruokaa noutopöydästä huomasin kävelemistä helpottavan, kun kulkee nöyrästi polvet koukussa. Ruoan jälkeen siirryimme kuuntelemaan musiikkinumeroita seisaallaan. Ensimmäisen esityksen jälkeen vaihdoin talvisaappaisiin. Niillä tanssin ja hypin yhtäjaksoisesti kahteen saakka. Juhlissa soitti taitava, hauska nuorten muusikoidan bändi. Matkalla jatkopaikkaan tein yhdeksänkymmenen asteen käännöksen kohti kotiani. Aamulla tuo yhdeksänkymmentä astetta ei harmittanut lainkaan.

Tänään juhlin erään nuoren naisen valmistujaisia Toijalassa. Samaan junaan kanssani tuli tutun näköinen mies vuosien takaa. Tuijottelin miehen nenää asemalaiturilla. Kun mies jäi junasta Toijalassa, rohkenin lähestyä häntä. Kävi ilmi, että olimme matkalla samoihin pippaloihin. Mies on samanikäinen kuin minä ja toisessa avioliitossaan. Kolme lasta on jo aikuisia, nyt tämä nuorin nelivuotias. K oli muuttanut naisen perässä samalle pienelle paikkakunnalle Iisalmen taakse, jossa olen aikoinaan syntynyt. Tämä on outoa, sillä ei sinne muuteta, sieltä muutetaan pois. K kertoi, että sinne pääsee junalla kaksi kertaa päivässä (9000 asukkaan kaupungin sivuilla kehutaan hyviä liikenneyhteyksiä). K:n juna lähti aamulla neljältä. Tänään hän ei enää pääse takaisin kotiin. K riiputti kädessään pientä mustaa kangaskassia, johon oli pakattu hänen vähäiset matkatavaransa.

Samaisella paikkakunnalla asui mummoni, joka puhui aina eläinlääkäri K:sta ja tohtori M:stä (kunnanlääkäri). Hän ei koskaan jättänyt noita titteleitä mainitsematta, vaikka toki tiesimme, että yksi serkkuni oli naimisissa tohtori M:n tyttären kanssa ja toinen eläinlääkäri K:n tyttären kanssa. Eivät muuten enää ole. Sitä mummoni ei onneksi joutunut näkemään.

Samoissa juhlissa oli sattumalta lisäkseni kaksi muuta vierasta, jotka olivat syntyneet tuolla samalla Pohjois-Savolaisella paikkakunnalla. Aikoinaan niitä kutsuttiin kirkonkyliksi. Syntymäkuntani invaasio noin voimakkaana yhtäkkisesti tuntui suorastaan pelottavalta. Menneisyyttä ei pääse pakoon.

Juhlakalu esitti runojaan nuoren suloisen miehen säestäessä. Sellaista se nuoruus on, suloista tai sitten siivekästä ja veristä kuten Arto Melleri runossaan kirjoittaa.