torstai 13. joulukuuta 2012

Kymmenen käskyä

Downton Abbeyn jälkeen televisiosta on tullut ohjelma Kymmenen uutta käskyä, jossa "ajattelijat" ovat nuotion ääressä pohtineet meidän ihmispolojen eloa. Porukka on koostunut pääasiassa teologeista, mutta mukana ovat olleet myös kirurgi ja kirjailija. Näihin käskyhin he päätyivät:

1. Älä pelkää
2. Pidä huoli perheestäsi
3. Tee hyvin
4. Kilpaile vastuullisesti
5. Tunnista riippuvuutesi
6. Ole avoin totuudelle
7. Ole läsnä
8. Harkitse tarpeesi
9. Pelasta  maa
10. Älä jätä yksin

Viimeisessä ohjelmassa todettiin, että kuolemassa kaikki ovat yksin. Jokaisella pitäisi olla vähintään kuusi läheistä. Aloin pohtia, löytyykö kuolinvuoteelle kuutta henkilöä päivivystämään. Siinä tarvitaan varahenkilöitä, jotta saadaan ympärivuorokautinen päivystys aikaan. Tiukkaa tekee, vanhemmat voi varmaan jättää laskuista, he ovat kuitenkin sen verran iäkkäitä, vaikka hyväkuntoisia ovatkin. Pitää laittaa toivo lapsiin, siskoihin ja pariin läheiseen ystävään. Kuuden tunnin vuorot olisivat kohtuulliset. Arkun kantoon tarvitaan myös kuusi.

Tein vielä omat kymmenen käskyä (ketä muuta voi oikeasti käskyttää):

1. Ole rohkea
2. Yritä ymmärtää toisia, vaikka he olisivat miten hulluja
3. Rakasta (kuulostaa ylevältä, voi kai rakastaa vaikka kirjastoja)
4. Vältä ikäviä ihmisiä
5. Älä katso telkkarista p-kaa, sillä elämä on lyhyt. (Huippumalli haussa on poikkeus)
6. Juo vain kaksi alkoholiannosta (jos on oikein hauskaa niin viisi)
7. Liiku
8. Älä lannistu
9. Ota selvää, tee työsi hyvin
10. Nauti



2 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Amen molemmille listoille.

Olikohan siitä aikaisemmin puhetta, mutta useampaan kertaan teveestä tullut Kieslowskin Dekalogi on rautainen sarja. Minulla on tallessa jossakin vhs-kasetteja, joihin ne on nauhoitettu varmaan 90-luvun alussa.

Enää vaan ei ole luukkua, johon vhs:n voisi työntää. Eikä telkkariakaan.

Nimetön kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus. Hyvät listat, etenkin "pidä huolta perheestäsi" ja "yritä ymmärtää toisia, vaikka he olisivat miten hulluja"
Siinäpä kaksi hyvää ohjetta elämään.