Osa-aika hikikomori

Laiska tomumajani on pakosta tottunut käynnistymään kello kuusi aamulla. Se tekee saman vapaapäivänäkin, ilman kännykän piinaavaa pirinää. Onneksi se vaipuu uudelleen uneen herätäkseen taas kahdeksan maissa. Kerttu asettui kuudelta makaamaan rintalastani päälle, ikäänkuin painava suriseva peitto olisi pitänyt minut paikallaan. Harmaita ohuita kissankarvoja tunketui sieraimiini.

Avattuani  lopulta silmäni luin Virpi Pöyhösen romaania Hän rakastaa minua.Olen lukupiirin myötä kahlannut niin monta klassikkokirjaa, että tämän kehutun romaanin lukeminen tuntui naistenlehden selaamiselta, helpolta. Minun ei oikeasti pitäisi arvostella kirjaa, sillä olen vasta sen puolivälissä. Romaanissa käydään Japanissa ja puhutaan hikikomoreista, japanilaisista nuorista, jotka pakenevat stressiä linnoittautumalla huoneisiinsa. Voisin kenties ryhtyä keski-ikäiseksi hikikomoroksi. Ajatus on erittäin  houkutteleva.

Olen törmännyt hiljattain toiseen japanilaisperäiseen lääketieteelliseen ilmiöön nimeltään takotsubo. Siinä henkinen järkytys tai stressi laukaisee sydäninfarktin tyyppisen taudinkuvan ja EKG-löydökset, eikä sepelvaltimoissa kuitenkaan todeta mitään vikaa. Sydämen vasemmassa kammiossa havaitaan liikehäiriö, joka muistuttaa mustekalan pyyntiastiaa takotsuboa. Tänään pitänee katsoa yksi mielielokuvani: Lost in translation. Kummallisia nuo japanilaiset, melkein yhtä outoja kuin me suomalaiset.

Taidan ryhtyä hikikomoroksi vasta myöhemmin, sillä haluan käydä eurooppalisella ruokatorilla tuossa lähellä. Myytävänä on taas ainakin patonkeja, joita me tamperelaiset entiset savolaiset jonotamme. Näytti siellä olevan tarjolla myös italialaista jäätelöä. Minusta tulee osa-aika hikikomori. Nyt en taaskaan osaa lopettaa. Piste. Kopio tästä potilaalle ja lähettävälle lääkärille.