Eilinen musikaalinen pistäytyminen alppimaisemissa vei pahan mennessään, puhdisti pään raikkaalla vuoristoilmalla ja puhtailla perhearvoilla. Kävin ennen elokuvaa nuorison kanssa syömässä. Tytär välillä ärsyyntyy sanomisistani. Minä ärsyynnyn omasta äidistäni ja hän taas aikoinaan omastaan. Miksi en ärsyynny omien lasteni puheista?
Silloin kun lapset vielä asuivat saman katon alla, ja olivat riippuvaisia minusta, monesti huusin ja raivosin otsasuonet pullistellen. En todellakaan ollut kypsä aikuinen. Usein suuttumuksen laukaisi pieni atrappi kuten margariinirasia keittiön pöydällä. Murrosikäisten lasten myötä aikuisella on mahdollisuus taantua. Nyt ei ole ketään jolle huutaa. Kukaan ei jätä pilaantuvia ruokatarvikkeita keittiön pöydälle. Tavoitan pian zeniläisen tilan ja voin heittäyttyä jonkinlaiseksi kotiguruksi.
Siirrän tänään itseni ja laukullisen vaatteita Oriveden opistolle. En ole varma onko tässä järkeä. Tuleepahan kirjoitettua (ei ehkä blogia). Joten saattaa tulla tauko. Ilmoitan vaan, ettei joku luule, etten enää ole hengissä. Kyllä olen.
3 kommenttia:
Voi, en pistäytynyt alppimaisemissa, mutta saan kiinni tunnelmasta. Jos lastenhoitajat olisivat yleisesti ottaen niin suloisia, maailma olisi parempi paikka.
Tunne voittaa järjen, aina, joten olet oikeassa paikassa Orivedellä! :)
Oi, kyllä Opistolle menossa on järkeä. Tulee mieleen monia hyviä muistoja, enimmäkseen kirjallisia. :) Mukavia kirjoitushetkiä Oriveden maisemissa!
Hyvää lomaa! Päivitä sit taas blogia!
Lähetä kommentti