Lukupiiri

Olin jo jonkin aikaa haaveillut lukupiiristä, kun reilu pari vuotta sitten aloin sellaista perustaa. Yleensä tapanani on ruikuttaa, että olisipa sellainen piiri kiva, nyt poikkeuksellisesti ryhdyin toimiin haaveeni toteuttamiseksi. Olin asunut Tampereella vasta hetken, kaupungissa on asuttava koko ikänsä ollakseen ihan oikeasti tamperelainen. Olen edelleen kuin sukulaisten nurkissa liian pitkään viipynyt vieras. V taas on oikea tamperelainen, joten hän auttoi minua keräämään lukemista harrastavan naisjoukon, johon kuuluu myös vanha luokkakaverini. Tapaamme noin kahden kuukauden välein, vuorotellen kunkin jäsenen luona. Se, joka tarjoaa salaatit ja viinit, saa valita luettavan kirjan, joista hankalimmat ovat olleet Cervantesin Don Quijote ja Hasekin Sotamies Svejk: molemmat jäivät minulta kesken. Valitut kirjat ovat vaihdelleet dekkareista muistelmiin ja uutuuskirjoista klassikoihin. Olemme kahdesti käyneet teatterissa katsomassa kirjojen näytelmäversioita.

Eilinen tapaamisemme oli poikkeuksellinen, sillä mukana oli kirjailija Marisha Rasi-Koskinen, jonka toisen romaanin Valheet olin valinnut luettavaksemme. Olin lukenut kirjan jo heti sen ilmestymisen jälkeen, joten kirja ei ole enää ollut kovin kristallinkirkkaana mielessäni. Muistin kirjan sateisen tunnelman ja jännän rakenteen, jossa asiat kääntyvät välillä yllättävästi muuksi kuin alkuun näyttää. Olin lukenut pätkiä tekstistä jo varhain, sillä kävimme kirjailijan kanssa samassa kirjoittamiskoulutuksessa. Päätin jo etukäteen enemmänkin tarkkailla tilannetta, tarjoilla ruokaa ja viiniä ja antaa muiden puhua.  Tarjosin kahta salaattia (itse tehtyjä) ja Pirkka naan-leipää. Leipää kehuttiin. Jälkiruoaksi leivoin suklaakakkua ja keitin kahvia.

Marisha kertoi kirjan kirjoittamisesta ja tarinoiden yhteen liimaamisesta, joka oli ollut haastavaa. Rakenne oli saanut inspiraaationsa lyhytelokuvasta, jota M ei enää ole mistään löytänyt. Kirjan tarinoista (kirja koostuu tarinoista, jotka on vinkeästi liitetty toisiinsa ja jotka siis käännetään aina nurin, niin että lukija saattaa mennä sekaisin) eniten keskustelua herätti juttu sokeasta naisesta ja häntä hoitaneesta nuoresta miehestä sekä tarina tietokonepelejä pelaavista nuorista. Keskutelu tällä kertaa lähestulkoon pysyi kirjassa. Kirjalijan läsnäolo luultavammin  auttoi meitä eroon työasioista, jotka helposti sunnuntaina jo tulevat mieleen.

Kaikki lukupiiriläiset pitivät kirjasta, lopusta olisi toivottu selkeästi optimistisempaa, mutta se jäi osittain arvoitukseksi. Kirjalija ei suostunut kaikkea paljastamaan, vaikka uhkasimme vapaudenriistolla.  Oikeassa elämässä on harvoin alkuja ja loppuja, joten romaanissa sellainen olisi kiva olla, saduissa on. On elämässäkin loppu tai vaihtoehtoisesti uusi alku taivaassa. Vaikka sen saa itse valita, olen toistaiseksi päätynyt siihen, ettei kuolemanjälkeisiä lukupiirejä ole eikä tule.

Seuraavaksi kirjaksi valitsimme Kari Hotakaisen uutuuden. Saattaa olla etten saa kirjailijaa mukaan lukupiiriin, vaikka olenkin hänet muutamaan kertaan nuoruudessani tavannut En muista miehen puhuneen oikestaan mitään. Ilmankos hän ryhtyi kirjailijaksi.