sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Säihkysääri

Näin kurssikokouksen jälkeen mietin, tarvitsenko näitä ihmisiä ja haluanko olla heidän seurassaan. En tarvitse heitä kollektiivisesti, mutta muutamiin heistä haluan pitää yhteyttä. Tärkeät ihmiset eivät välttämättä ole samoja kuin silloin aikoinaan. Kuulin sellaisia asioita ex-miehestäni, joita olisin joskus kostonhimossani halunnut kuulla, mutta nyt minulla tuli häntä surku. Sain kuulla eräältä mieheltä olevani ihana säihkysääri (hän sanoo sen aina kun tapaamme, mutta ei se minua haittaa).

Kokouksessa pidettiin kierros, jossa kaikki kertoivat lyhyesti itsestään. Kierros oli hyvin paljastava, se kertoi mitä kukakin piti keskeisenä, kuultiinpa Jumalan ylistämistäkin, tosikkomaista saavutusten listaamista ja huumorintajuista itseironiaa.

Kävin paluumatkalla syömässä poikani ja hänen kihlattunsa kanssa. Poikani sanoi,  ettei halua mennä junan ravintolavaunuun, sillä aina joku alkaa jutella. Suomalaiset ovat niin kontaktinhakuisia. Kitaran kanssa sinne ei ainakaan pidä mennä, sillä tuolloin saa aina kuulla ne samat kysymykset ja kommentit: "Soitatko jossain bändissä?" ja "Minäkin soitin nuorena kitaraa".

Juhlin lauantaina ns. pitkän kaavan mukaan. Painoin pääni hotellin  sileälle tyynyliinalle klo 3.30. Meneehän tämä, mutta tarvitsisin toipumisloman.

Ystävää haastateltiin äsken radiouutisissa, joten soitin heti hänelle. Sama oli tullut televisiosta ja kaikki olivat soittaneet hänelle asiasta  ja puhelin tikuttaa nyt jatkuvalla syötöllä tekstareita. P. sanoi, että haastattelu oli täytemateriaalia, joka ikävä kyllä näytettiin koska kukaan ei ollut tänään ottanut perhettään hengiltä.


5 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Nyt olisi tarjolla jo se perhesurma, Nurmijärvellä. Vain vähän myöhästyi.

Anonyymi kirjoitti...

Lukioluokkalaisten tapaamisen jälkeen ei-niin-läheinen koulukaverini totesi: Et ole sinäkään muuttunut, kyllä sitä ihminen perimmältään pysyy samana.
Mietin, olinko todella säilynyt 18-vuotiaana. Itse tunnen vuosikymmenien aikana muuttuneeni ja vasta löytäneeni itseni. Eikö eletty elämä jätä jälkiä. Vai, toisteliko hän vain omaa vanhaa odotustaan. En kokenut sopivani siihen muottiin. Halasimme jäähyväisiksi.

Anonyymi kirjoitti...

suomalaiset ovat tosiaan kontaktinhakuisia, varsinkin ravintolavaunussa.. itse istun reissuillani eläinvaunussa, jos mahdollista.. siellä ollaan enimmäkseen hiljaa ellei satuta haukkumaan ohikulkijoita :-)

sirpa kirjoitti...

Ei siis pidä paikkaansa, että suomalaiset ovat jöröjä tuppisuita :D

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Juu suomalaiset löytävät (tai löydämme) sosiaalisuutemme ravintolavaunun tilassa, jota ei ikäänkuin lasketa normaaliin maailmaan, jossa vieraille ei kuulu puhua. Auttaa se iso tuoppi siinä edessä myös vähän.