Junassa

Istun junassa siistiksi silitetty sininen mekko ylläni. Juna kulkee kohti Jyväskylää, jossa vaihdan kurssikaverin kyytiin kohti Kuopiota. En odota päivältä ihmeitä, olen vaan utelias. Ex-mieheni ei saavu kurssikokoukseen, joka tuntuu ehkä kuitenkin huojentavalta.

Aloitimme opiskelut  70-luvun loppupuolella. Alkuun luennot järjestettiin Työnkulmalla, joka oli oikeastaan tanssipaikka. Rakennuksen alakerrassa saattoi juoda kahvit tupakansavun tummentamassa kahvilassa. En muista missä ruokailimme, ehkä kaupungin nuhruisissa lounaspaikoissa, ainakin hotelli Hospitsissa, joka oli Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen ylläpitämä.

Seuraava luentopaikka sijaitsi kasarmeilla ja oli aiemmin toiminut sotilaskotina. Siellä saimme ensimmäisen kosketuksemme lääkefirmojen vieraanvaraisuuteen: meille tarjottiin makkarasoppaa ja mainostettiin yskänlääkettä. Sittemmin pääsimme oikeisiin punatiilisiin yliopistorakennuksiin ja opiskelijaruokalaan. Aloimme myös tutkia oikeita potilaita. Vieraaseen kehoon koskeminen ja intiimien asioiden uteleminen ei ollut alkuun helppoa.

Enää lääkefirmat eivät voi tarjota makkarakeittoa,elleivät samalla järjestä luentoja. Suhde firmoihin ei ole ihan ongelmaton. Lääkefirmat tekevät bisnestä. Ne ovat suuria kansainvälisiä pörssiyhtiöitä. Lääkärit tarvitsevat työvälineitä (lääkkeitä), firmat tarvitsevat lääkäreitä jos myyvät reseptilääkkeitä. En tapaa lääke-edustajia kahden kesken, mutta meillä on kerran viikossa lounas, jonka yhteydessä eri firmat antavat informaatiota tuotteistaan. Lounas on vaatimaton, se sama, jonka söisin muutenkin. Se on minusta kalliimpi kuin se itse ostettu: en saa jutella niitä näitä, tai istua omissa ajatuksissani, vaan joudun katselemaan kun joku syöttää minulle lääketietoa perunoiden ja lihapullien ohessa.

Joihinkin esittelijöihin kiintyy ja tuntuu kurjalta, kun he joutuvat lähtemään, kun firman toimintaa "järkeistetään". Me lääkärit vain törötämme vuodesta toiseen pöydän ääressä, syömme perunoita, ruskeaa kastiketta ja lihapullia ja kyselemme edustajilta nokkelia kysymyksiä.

Nyt saavumme Jämsään. Ikkunan takana vilistävät pusikot.Takanani joku rouskuttaa omenaa. Odotan, milloin hän iskee seuraavan kerran hampaat hedelmään. "Rouskis, rouskis." Kokoan kissankarvaisen läppärini laukkuun ja lähden kohti mennyttä.