torstai 13. helmikuuta 2014

Hyvää lomaa Heidi

Suhtaudun lentämiseen suurella varauksella, niinpä olen soitellut ystäviä ja sukulaisia läpi, ettei kenellekään vaan jäisi ikävä muisto minusta. Soitin myös äidilleni, joka makaa sairaalassa kasvot alaspäin pakotettuna, sillä hänen silmänsä on leikattu. Sänkyyn on tehty reikä, jotta hän voi nukkuakin vatsallaan. Hän saa kävellä vessaan jos tuijottaa koko matkan ajan tiiviisti lattiaa. Minulle tulisi suunnaton tarve katsoa kattoon.

Matkustan aamulla kymmenen junalla Tikkurilaan, sieltä bussilla lentoasemalle, sieltä Frankfurtiin, Johannesburgiin ja lopulta Kapkaupunkiin. Aikaa tuhlautuu vuorokauden verran. Toivon, että se on sen arvoista.

Matkaan kuuluu safari. Olen huolestunut, sillä en omista safariasua. Kirkkaat värit eivät ole saamamme ohjeistuksen mukaan suotavia. Ehkä leijona hotkii minut ja pinkkien lenkkareitteni vuoksi. Safarille sopivat vihreä ja beige, rauhalliset ja seesteiset puun ja hiekan värit.

Taidan lähteä jatkamaan pakkauspuuhiani. Saattaa olla, että aamulla hermostuksissani jotain vielä kirjoitan tai sitten en. Älkää unohtako minua. Jos kone yllättäen pysyy taivaalla eivätkä villieläimet raatele, palaan yhdellä seuramatkakokemuksella kypsytettynä takaisin. Kannattaa siis pysyä lukijana.

Yksi lukija heti karkasi. En ihmettele yhtään. Yritän kirjoittaa mielenkiintoisemmin ja levänneemmin loman jälkeen.

8 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Onpa kumma tuo pukukoodi. En ole kuullutkaan, vaikka olen useammankin kerran noita elukoita tuijotellut. Minkähän vuoksi villieläimille olisi kehittynyt kirkkaita värejä erotteleva värinäkö? Olisihan se tietysti tyylikkäämpää pyörähdellä Minun Afrikkani -henkisissä releissä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ilmeisesti leijonat eivät juurikaan väreistä piittaa.

Unknown kirjoitti...

Mukavaa lomaa Heidi. Sitä on mukavaa viettää lämpösessä leijjonan vatsalaukussa. ;D

jaana kirjoitti...

Hyvää lomaa ja emme unohda.

johnu kirjoitti...

Hyvää lomaa!
Olen jo pitkään blogiasi seurannut, mutten kommentoinut. Ystävänpäivän kunniaksi, parannan hetkellisesti tapani :)
Kiitos mukavista ja hyvänmielen tuovista kirjoituksista.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Toivottavasti tapaat siellä "big fiven"! Mitä kaikkea siihen poppooseen taas kuuluukaan...

Nautinnollista reissua! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Heidi,

Olen perustamassa Vaihtoehto-blogilistaa http://vaihtoehtoblogilista.wordpress.com/ . Lisäisin mielelläni blogisi mukaan, jos sulle sopii. :)
t. Annu

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kyllä minulle sopii. Kiitos kysymisestä.