Pingviinit tulevat töistä kotiin

Lentokoneessa jalat ovat täysin turha ruuumiinosa, ne ovat vain tiellä ja turpoavat niin, etteivät enää mahdu kenkiin. Jos jalat asettelee toivottoman nukkumisyrityksen yhteydessä edessä olevan istuimen alle (ellei se satu olemaan täynnä erilaista roinaa), joutuu siirtämään takapuoltaan penkin reunaa kohden ja samalla kyseinen reuna painaa reisiä. Jos onnistuu saamaan käytäväpaikan, voi koivet ojentaa sille, mutta tällöin on vaarana, että tehokas lentoemäntä jyrää jalkaterät murskaksi kärryillä.

Lensimme eilen Port Elisabethin kaupungista Johannesburgiin (vain puolitoista tuntia kauhun hetkiä, sillä kone huojui ja hypähteli kuin lopun edellä), Johannesburgista Muncheniin (vajaa kymmenen tuntia piinaa) ja tänä aamuna Munchenistä Helsinkiin (vaivaiset kolme tuntia kevytkidutusta). Levottomia jalkoja, tahmeaa ihoa, katteisia hampaita, hikisiä sukkia, lihamössöä peltirasiassa, salaattia ja kuiva kakunpala muovipakkauksessa, kosteuspyyhkeitä, huonoja elokuvia, silmälappuja, putkisukkia, vessajonoja, muovipulloja ja valkoviininlitkua. M ja P toivat onneksi minut autollaan Helsingistä kotiin asti. Suuret kiitokset heille!

Aloitetaan alusta: lähdin seuramatkalle Etelä-Afrikkaan perjantaina 21.2, perille saavuin lentokidutuksen jälkeen lauantaina 22. helmikuuta. Matkalle osallistui 24 matkalaista ja yksi opas. Kaksi meistä vietti reissulla syntymäpäiviään (minä en). Kaikki osallistujat olivat jo selvästi keski-ikäisiä, mutta silti mukavia. Majoituimme ensin Kapkaupungin liepeille sievään Simon's Town nimiseen kapunkiin. Pikkuinen hotelli tuijotti suoraan merelle. Kaupungissa tuntui turvalliselta liikuskella. Hotellihuoneeni safety box ei toiminut koko aikana, joten vein passini ja Visa-korttini L:n boksiin.

Turistit näyttivät olevan valkoihoisia, mutta heitä tai meitä palvelivat mustaihoiset miehet ja naiset. Käytän nyt nimitystä musta tai mustaihoinen, vaikken ole varma onko se korrektia. Kaupungin yleisellä uimarannalla saatoin kuvitella, miltä mustaihoisesta tuntuisi Rauhaniemen kansankylpylässä. Istuimme kaksi vitivalkoista naista huomattavan tummassa joukossa. Ympärilleni katsoessani en voinut tajuta, miksi valkoista ihoa on pidetty jotenkin "parempana".

Ensisilmäyksellä kiinnittyi huomio taloja ympäröiviin korkeisiin muureihin, joiden yläosaan oli pingotettu säköaita. Aitoihin kiinnitetyissä kylteissä varoitettiin ystävällisesti niissä kiertävästä sähkövirrasta. Mitä komeampi talo, sen jykevämpi aita. Townshipin hökkeleiden ympärillä oli korkeintaan roskia, mutta niistä asumuksista lisää myöhemmin.

Sähköstä puheen ollen etelä-afrikkalaiset sähköpistokkeet muodostuvat kolmesta nakkimaisesta ulokkeesta, joita ei mistään adapterista löydy. Onneksi sopivaa adapteria myytiin hotellia vastapäätä sijaitsevassa pikkuruisessa myymälässä, joten kännykän lataus onnistui.

Seuraavana päivänä ajoimme bussilla Hyväntoivonniemelle. Sen korkeimmalle kohdalle pääsi funicularella. Ylhäältä avautuivat komeat maisemat, mutta siellä tuuli niin voimakkaasti, että kaikissa valokuvissa hiukseni ovat luonnottomasti vaakatasossa ja näyttävät uhmaavan painovoimaa. "Baboons are dangerous and attracted by food" varoiteltiin kylteissä. Paviaanit olivat piiloutuneet puskiin tuulen vuoksi.Yleensä ne kuulemma vievät jäätelötötterön kädestä. Alueella oli teitysti myymälä, josta sai ostaa helyjä, helyjä ja helyjä, kasseja, kankaita, strutsin munia, paitoja, huiveja, tyynynpäällisiä ja puisia salaattiottimia. Myöhemmin tulin huomaamaan, että kaikista matkamuistomyymälöistä löytyi suunnilleen sama valikoima.

Hotellin lähellä luonnonsuojelualueella asusti pingviinejä. Osa niistä tuli mereltä (työreissulta?) kotiin, muut seisoskelivat valkealla hiekalla ja näyttivät ylen inhimillisiltä. Joku oli törmännyt pingviiniin uimarannallakin suojelualueen ulkopuolella.

Jatkuu...