torstai 21. elokuuta 2014

Syksyn ylistystä

Laitoin Tiimarilaseja silmilleni. Joku kinnasi vastaan.

Minulla oli jo yhdet lasit päässäni.

Lähdimme töistä puolilta päivin viettämään tykypäivää. Meloimme inkkarikanooteilla. Mustat pilvet väistyvät ja veden pinnassa väpätti aurinko. Kaukana vastarannalla seisoi ylväs valkea torni. "Betonitehdas", valisti melontaopas romantiikkaan taipuvia mieliämme.

Opin rennon melomistekniikan noin kymmenen metriä ennen rantautumista. Meloin ohjaajan kanssa, joka ei osannut pitää suutaan kiinni hetkeäkään. Oli kaikesta huolimatta nautinnollista lipua vettä pitkin.

Saunoimme. En muistanut ottaa uima-asua mukaani. Minä ja yksi kollega uimme alasti, muut käyttivät säädyllisesti uimapukuja. Vesi oli vielä melko lämmintä.

Saattahan olla, että ihminen tarvitsee luonnossa liikkumista. Tällainen hieman teennäinenkin luontokontakti teki hyvän mielen.  Luonnosta kiinnostuminen liittyy varmasti kypsymiseen (kypsymisestä puhutaan kun halutaan välttää sellaista rumaa sanaa kuin vanheneminen). Minä alan selvästi henkistyä! Pian syksy alkaa merkitä minulle lintujen muuttoa, eikä syksyn vaateuutuuksia. Syksy on paras vuodenaika. Persoonani on paremmin balanssissa syksyn kuin kesän kanssa.

14 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Kun minulla vielä oli työnantaja, olen tykytoiminnan nimikkeellä melonut kajakilla, soutanut kirkkoveneellä, uinut avannossa, saunonut savusaunassa ja ratsastanut islanninhevosella. Nyt tykytoiminnan puitteissa poimin marjoja ja sieniä. Heikosti on asiat.

erikeeper kirjoitti...

Henkistymisen hyviä puolia (sen lisäksi että oppii nauttimaan luonnosta) on, että vanheneminen, anteeksi, kypsyminen, ei tunnu missään!

jaana kirjoitti...

Minä olen useamman kerran etsinyt lasejani vaikka mistä, ja viimein löytänyt ne pääni päältä.

Luin taas useamman tekstisi putkeen ja aina ne ovat yhtä virkistaviä. Kiva kun kirjoitat!

Anonyymi kirjoitti...

Kypsyminen....henkistyminen...harhaahan se on; ihminen vanhenee, rapistuu ja kuolee. Solutasolla kaikki krakaa!
MurMur

Hoo Moilanen kirjoitti...

Olipas kyyninen kommentti MurMurilta!

Ihmisellä nimenomaan on mahdollisuus - jos ei jopa velvollisuus - kasvaa henkisesti täyteen mittaansa. Kehon rapistuminen on pieni tappio siihen verrattuna, että sielun valo loistaa kirkkaana! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mutta kun ihminen ei kasva eikä sielu valaise...maailma on hömppiä täynnä, jotka jaarittelevat tyhjästä. Kun tiedät et jaarittele, silloin näet turhankin hyvin syvyyksiin. On hyvä innostua syksystä, vain hetken se kestää...huomenna poissa.
MurMur

Anonyymi kirjoitti...

No...onneahan ja rakkautta minä kaikille toivon...jopa sille hömpimmällekkin yksilölle. Kun nuori hymyilee sekä kömpii viimeisiä elinpäiviään läpi terveiden ja itsekkäiden pullukoiden(vanhemmat naisihmiset)niin oma sielu siinä katsoo kaikkea selvemmin, kauniimmin. Henkistyminen ja kauneus on näissä nuorena kuolevissa, ei teissä ökyrikkaissa ja itsekkäissä. Kun heidän joutsenlauluaan katsoo täyttyy sydän ja sielu. Mutta menehän sinä sinne joogaan, jos vaikka hippuisen pienentyisit.
MurMur

Hoo Moilanen kirjoitti...

MurMur: tuolla elämänasenteella kannattaisi ampua itsensä saman tien.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, heh...rakkaus ja läheisyys on minulle kauneinta sekä toiseus, niin itsessä kuin muissa. Miksi ampuisin itseni jos en aina jaksa nähdä itsekästä pullistelua, tyhjiä sanoja. Ehkä se jooga tuo sieluunne valoa sekä ripaus sitä puhdistamatonta suolaa ;) Kun nuoruutta vähätellään, sitä viisautta joka nuorissa on ja pullistellaan omalla rapistuvalla vanhuudella, niin eikö sitä sovi kritisoida? Totuushan on ettei viisautta ole eikä tule vanhemmille ihmiselle, enempi sitä itsekkyyttä kyllä. Pahoittelen sanojani, mutta joskus on hyvä puhua pikkaisen tottakin.
MurMur

Heidi kirjoitti...

Hyvä Murmur. En halua kenenkään ampuvan itseään. En halveksi minkään ikäisiä ihmisiä. Minusta nuoren ei kuulu kuolla, vaikka ikävä kyllä olen monesti nähnyt niinkin käyvän. Olen itsekäs (en ylipainoinen), emmekö kaikki ole sitä. Tämä blogi on autofiktiota. Kaikkea mitä huvikseni tänne naputan ei kannata uskoa. Tämän lukeminen on onneksi täysin vapaaehtoista. Suosittelen runoutta, venäläisiä klassikoita, naistenlehtiä, taivaanrantaan tuijottelua tämän ajanhukan sijaan. Aion jatkaa Murmur sinusta huolimatta omalla linjallani.

Anonyymi kirjoitti...

Jatka vain ja semmoinenhan sinä olet kuin ilmaisusikin, vaikka fiktioksi blogiasi tahtoisitkin nimetä. Ei se, että on nähnyt kuolemaa tee ihmisestä minkäänmoista, vain se, että ymmärtää ja kykenee sen kohtaamaan. Moni meistä kulkee kuolevan vierellä auttaen ja tukien. Olemme ymmärrykseltämme erilaisia sekä tunteiltamme ja myötätunnolta. Jotkut saavat liian paljon hyvää elämässä, vaikkeivat sitä oikeudenmukaisuuden mittarilla ansaitsisi. Minulla ei ole tarvetta tämän enempää kommentoida blogissasi. Onneksi elämä loppuu tasapuolisesti meillä jokaisella.
MurMur

Heidi kirjoitti...

Elämä ei totisesti ole reilua.

Arttorius kirjoitti...

Minusta on aina hämmentävää, kun itselle vierasta ihmistä lähdetään täysin perusteetta arvostelemaan pintaa raapustelevien kirjoitusten tähden(kuten useimmat blogit lopulta ovat ja hyvä niin).
Sivusta seurattuna Murmurin kommentointi on ollut poikkeuksetta masentavaa ja omahyväistä säksätystä aiheen sivuun mennen.

Toivottavasti lupaus pitää mikä yllä on annettu. Tuntu, että moni muu blogin lukija toivoo samaa.

Blogistille toivon riemuista ja tuotteliasta vapaata.

Heidi kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta.