perjantai 8. elokuuta 2014

Frankie ja Johnny

TTT:n Kellariteatterissa esitettiin eilen Teatteri Jurkan näytelmä Frankie ja Johnny. Olin nähnyt sen vuosia sitten väsähtäneenä Hollywood-elokuvana, jonka pääosissa tarjoilija Frankiena synkisteli Michelle Pfeiffer ja kokki Johnnyn nahkoihin koetti ahtautua Al Pacino. Teatteri Jurkan kamarinäytelmä tuntui raikkaalta tuulahdukselta elokuvaan verrattuna. Johnnya, eronnutta, Shakespearea siteeraavaa, valloittavaa pikkukelmiä esitti treenattu (Al Pacino olisi ollut kateellinen) Tommi Eronen (esitteessä manitaan miehen olevan kahdesti eronnut kommunikaatioon pyrkivä savolainen). Frankieta näytteli hienosti Elina Hietala. Dialogi soljui hollywoodmaisen nasevana ja pari oli kerrassaan söpö. Melkein kummastutti kun he tulivat erillisinä ihmisinä tekemään loppukumarrukset. Näytelmässä tulivat huumorin rinnalla esille myös molempien kipupisteet (typerä sana) ja toisen kanssa elämisen vaikeus. Oli vaihteeksi mukava katsoa perinteistä näytelmää: ei tarvita kuin toimiva teksti, hyvät näyttelijät ja ohjaus.

Kohta tämä teatterissa ramppaaminen on ohi, tänään on vielä vuorossa Blam ja lauantaina Brelin laulut jos sinne ehdin. Onhan tämä ollut minulle mielenkiintoinen kokemus: pyyhältää hyvälle paikalle kutsuvieraslipulla, varsinkin kun kukaan ei vaadi seuraavan aamun lehteen arvostelua. Etuoikeudet ovat koukuttavia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Peukku teatterille.

Åboriginal

Heidi kirjoitti...

On ollut ilo saada nähdä niin monta esitystä!