sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kirjalijan syntymäpäivät

Ostin niin pitkän mekon, että sitä piti ensin lyhenentää, etten olisi joka askeleella kompastunut koltun liehuviin helmoihin. En tiedä missä pitkää leninkiä voi käyttää, ei ainakaan töissä, sillä varpaita viistävät helmat näyttäisivät hassulta lääkärintakin alla. Suuri osa maailman naisista käyttää pitkiä mekkoja, joiden helmoihin jalat tahtovat sotkeutua. Joidenkin on pakko rajoittaa liikkumistaan peittävillä vaatteilla, jotkut asettavat esteet ihan itse pukeutumalla kapeisiin hameisiin ja korkeakorkoisiin kenkiin.

Kun lähdin pyöräilemään syntymäpäiville, yritin tunkea helmoja sukkahousujen vyötärönauhan alle. Eivät helmat tietenkään siellä pysyneet, vaan kietoutuivat pyörän polkimiin aina kun jouduin pysyähtymään. Näytin kuulemma hassulta pitkässä mekossa ja pyöräilykypärässä.

Syntymäpäiville osallistui vain naisia: nuorin kirjailija oli arvioni mukaan reilu parikymppinen ja vanhin 73 vuotias lady. Mukana oli myös meitä kirjoittajia, joilla ei ole kirjailijan statusta. Synttärisankari luki pätkän romaaniyritelmää, jonka oli kirjoittanut 14-vuotiaana. Luetussa tekstissä saattoi kuulla naisen kirjallisen lahjakkuuden. Siinä iässä ei kuitenkaan osaa vielä arvioida mikä on kulunutta ja kliseistä, eikä omaa tyyli ole vielä muodostunut. 14-vuotiaalla on erilainen käsitys syvällisyydestä kuin aikuisella. Moni aikuinenkin on on sitä mieltä, että mitä enemmän maailmantuskaa, surua ja masennusta teos sisältää, sitä syvällisempi se on.

Eräs runoilija kertoi kirjoittaneensa yhdeksänvuotiaana eroottisen romaanin luettuaan salaa Fanny Hillin, Laulu tulipunaisesta kukasta ja muuta alan kirjallisuutta. Yhdeksänvuotiaana kirjoitettu uskalias teos oli kuulemma kuvitettu laitos. Viime aikoina naisten kirjoittama eroottinen kirjallisuus on ollut muotia, ei kuitenkaan vielä lasten. Jotkut oppivat lukemaan ja kirjoittamaan kolmevuotiaina, jotkut vasta koulussa. Jotkut lukevat erotiikkaa salaa vasta murrosiässä, jotkut yhdeksänvuotiaana. Lehteilin joskus murrosiässä ystäväni Sarin kanssa vaivihkaa seksiopasta kirjakaupassa ja meitä nauratti hallitsemattomasti. Jostain syytä emme vielä tuolloin kyenneet hillitsemaan hihitystä: ensin alkoivat hartiat täristä ja suu nykiä, kunnes nolo hihittävä ääni purskahti muiden kuultavaksi. Kaikki hämmentävä ja kiusallinen nauratti eikä sille yksinkertaisesti mahtanut mitään.

Olen hävennyt kaikkea, mitä olen nuorena ja lapsena piirtänyt ja kirjoittanut ja hävittänyt riipustukseni aina sitä myötä kun ne ovat alkaneet näyttää noloilta.

Poljin kotiin vilkkaan kaupungin halki. Keskustorin olivat kesäiseen tapaan vallanneet kaljateltat, jotka oli aidattu rumilla metallihäkkyröillä. Miksi tori pitää aidata?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin kaukaa katsottuna Tampere on nykyisin kauheen ruma; ennen lapsuudessani ja nuoruudessani siellä asuessani se oli kaunis kaupunki. Johtuu varmaan kasvaneesta liikenteestä ja kaikenmaailman jipoista, joita kaupunki sallii keskustassa. Sillä kaupungin keskustahan on se tärkein paikka kaupungissa; se jää mieleen niin asukkaille kuin myös turisteille.
Ihmeellistä on, että muualla maailmassa on juuri keskusta rauhoitettu jalakulkijoille ja pyöräilijöille. Tampereeella (Suomessa) se muutos on kovan kiven takana. En tajua miksi.
Muuten maxihameen kanssa pyöräilemisestä; pruukaan sitoa solmut hameen sivuille/sivulle.

Heidi kirjoitti...

Ne metalliset aidat ovat todella rumia kaupungin paraatipaikalla. Saamme nauttia niiden katselemisesta koko kesän.

sarah kirjoitti...

Mahtoiko tuo runoilija olla minä? :) Mä oon tosin nykyisin kohta prosaisti ja samoilla linjoilla jatkan kuin lapsena...

Heidi kirjoitti...

Vaikea sanoa.