maanantai 21. joulukuuta 2015

Taivasta kohti käy tie

Taatelikakkuun sulatetaan valtava kimpale voita. Sokeri-vesi-taateli-voi-sekoitus maistuu taivaalliselta. Seokseen vatkataan kaksi kananmunaa. Jauhot sekoitetaan kevyesti joukkoon. Ne jäävät klimpeiksi, joten vatkaan  sotkua kevyesti äidin vanhalla Krups- sähkövatkaimella (sain sen äidiltä 80-luvun alussa, kun äiti osti paremman). Leipomista varten poistan sooda-, leivinjauhe- ja vaniljasokeripurkeista teipit, joilla olen ne sulkenut vuosien takaista  muuttoa varten.

Ystäväni M:n tytär oli perehtynyt heikosti raamattuun ja kysyi mitä tarkoittaa Martta ja Maria. M sanoi, että P on Martta ja Heidi Maria, jolloin tytär heti ymmärsi mistä on kyse.

Varustauduin eilen kirkon joululaulutilaisuuteen nenäliinoilla, mutta hillitsin itseni hämmästyttävän hyvin. Minua itkettävät tasapuolisesti hanget, Jeesukset ja varpuset.

Ihmettelin lapsena julmaa laulua "Me käymme joulun viettohon", jossa "laps hankeen hukkuu, unhottuu".

En vieläkään ymmärrä mitä tarkoittaa "Me lahjat jaamme runsahat- tyhjät kätes ihanat". Olin jo silloin niin pinnallinen, että uudet luistimet olivat paras lahja, eikä suinkaan "luoksemme tuleva Vapahtaja".

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa?

Olkoon suosio suur! Minkä suosio?

Kystä kyllän?

Kakun pinta on pelottavan tumma, vaikka paistoajasta on kulunut vasta puolet.

Nyt kun mietin, niin äidin vatkaimesta löi lopulta lieskat ja tämä nykyinen paloturvallisempi malli on saatu ex-anopilta. Kakku on päältä musta, mutta sisältä pikantin pehmoinen. Kerrassaan mainio makuelämys. Johtuisiko siitä, että kuuntelin leipoessani "Raskasta joulua"-levyä. Bachin Jouluoratoriolla siitä olisi tullut pinnalta tasaisen ruskea ja sisältä kiinteä.

5 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Taatelikakku oli aitini suosikkeja. Kylla sita olen itsekin tehnyt moneen kertaan taalla taateleiden maassa. Janna kun sita pohjoisessa Suomessa on leivottu jo vuosikymmenia, ja taalla en ole tormannyt yhteenkaan paikalliseen kakkureseptiin, joka olisi edes vahan suomalaisen taatelikakun tyylinen.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minäkin pidän taatelikakusta, joka on sitäpaitsi aina onnistunut. Syö tuota nytkin kun leikkaa palaneita päällisiä pois.

Annelie kirjoitti...

Voiskohan taatelikaakun tehdä viime joulun taateliklöntistä? Mä rakastan taatelikakkua, mutten ole koskaan itse tehnyt. Ohjeesi olivat hiukan summittaiset eikä mulla ole tuota mainitseemasi levyäkään apuna. Voi voi.

Anonyymi kirjoitti...

Viimeinen kappale kiteytti kaiken :D
Niin ja taatelikakku on hemmetin hyvää.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Uskoisin, että sen voi tehdä vaikka viiden vuoden takaisista taateleista. Ohje on otettu netistä hakusanalla "Taatelikakku". Kannattaa kuunnella jouluoratoriota.