David Bowie on hävinnyt taistelun syöpää vastaan, kertoo Hesari. Surullista.
Voiko ihminen hävitä tai voittaa syövän? Tarttua syöpään kiinni ja ravistaa. Puristaa syöpää kurkusta. Onko voittaja parempi ihminen kuin se, joka menehtyy. En jotenkin jaksa uskoa, että taisteluhenki auttaa silloin kun tauti on lopulta kuolemaksi.
Pitäisi elää kuin viimeistä päivää. Jos ensi yönä kuolen, olenko elänyt oikein kun olen (töiden lisäksi) päivittänyt blogia, facebookia, pelannut Sanajahtia, lukenut Hesaria ja käyttänyt pyörää korjaamossa (järkevä toimi, mutta onko sittenkään jos sattuu kuolemaan ennenkuin ehtii ajaa)? Jos kaikki ihmiset alkaisivat oikeasti elää kuin eläisivät elämänsä viimeistä päivää, niin maailma menisi sekaisin, eikä mistään tulisi mitään.
Pyöräkorjaamon mies laittoi ketjut paikoilleen siitä vaan, kiristi niitä kun pyysin ja öljysi. Minun logiikkani sanoo, että ketjut ovat löysät jos tippuvat, mutta miehen mielestä ne eivät olleet löystyneet. Jotain hän kuitenkin niille teki minun mielikseni. Pyöräkorjaaja sanoi, että ketjuja pitää talvella rasvata useammin kuin kesällä. Niitä pitää siis rasvata! Ostin kuuden euron öljypullon ja maksoin koko hommasta kahdeksan euroa.
Huomasin, että makuuhuoneen tuuletusjuttu oli liian auki, eikä vierashuoneen patteri toiminut. Huoltomies kävi korjaamassa patterin, joka hohkaa nyt suloista lämpöä ympärilleen. Asunto on edelleen kylmä. Joku saattaa ihmetellä mikä on tuuletusjuttu. Seinän yläosassa oleva pyöreä valkoinen, jota voi pyörittää (myötäpäivään kiinni ja vastapäivään auki) on nimeltään tuuletusjuttu.
6 kommenttia:
Bowien kuolema oli aika yllättävä juttu vaikka onhan kuolema toisaalta odotettavissa oleva asia joten sen ei pitäisi yllättää ketään.
Tuohon kämpässäni olevaan tuuletusjuttuun kyllästyin sen aiheuttaman vedon tunteen takia niin paljon, että tein oman innovaation joka ohjaa räppänästä tulevan kylmän ilman suoraan patteriin eikä sen hinnaksi tullut kuin rapia kolmekymppiä.
http://outopaimen.blogspot.fi/2015/10/koteloinnovaatio-rissla-sarja-ja.html
Olen lukenut syöpälääkärin kirjoituksen aiheesta "parantaako taistelutahto syövän". Ei paranna, tutkimusten mukaan. Onhan se lohdullista, ettei kenenkään syöpään kuolevan tarvitse ajatella, että oma vika, en taistellut riittävän pontevasti.
Kaikki me täällä kuollaan, sama kait mihkä.
Taavetti teki hyvää musiikkia, ehkä liiankin hyvää koska hänet otettiin taivaaseen hommia puskemaan.
Tuuletusjuttu on nimeltään venttiili. Niitä on monen muotoisia. :)
Mun pikkuveli kuoli sairaskohtaukseen 22 joulukuuta, 35 vuotiaana. Hänet tarttettiin taivaalliseen sinfoniaorkesteriin.
Googlasin, että se oli 19.4.2013, jolloin tuli syöpäaiheinen Inhimillinen tekijä. (Harmi, että se ei taida enää olla nähtävillä.) Siinä syövän sairastaneet & yksi kroonisesti syöpäsairas kertoivat näkemyksiään taudin kanssa elämisestä. Jonkun suusta taisi tulla sekin, että syöpää sairastaneiden / sairastavien tai siihen kuolleiden kohdalla ei ole kovin kiva puhua taistelutahdon merkityksestä. Varmasti moni hälläväliä-tyyppi on selvinnyt ja taas kynsin hampain taistellut jäänyt sairaudelle kakkoseksi.
Olen monesti miettinyt, mikä aikamääre olisi hyvä laittaa tilalle tuohon "pitäisi elää kuin jokainen päivä olisi viimeinen". Päädyin siihen, että pitäisi elää kuin elinaikaa olisi enää kymmenen vuotta. Varmaan silloin esimerkiksi haluaisin tehdä töitä elääkseni, enkä kuluttaa kaikkia päiviä tunteikkaasti tapaamassa läheisiäni (jos huomaisi nähneensä liian vähän läheisiään, voisi korjata huonon tapansa ja rauhassa nauttia läheisistänsä toivottavasti vuosia). Enkä paniikkituhlaisi säästöjäni vaikkapa matkusteluun, vaan matkoja voisi odottaa ihan rauhassa, ja muutoin elää taloudellisesti vakaata elämää.
Kun sain ensimmäisen syöpädiagnoosini(olin 44),kävin läpi nämä elämä/kuolema/miten minun käy-ajatukset. Selkeästi päällimmäiseksi kohosivat seuraavat ajatukset: Olen tehnyt elämässäni paljon haluamiani asioita, ei ollut enää mitään must-juttua,sen sijaan tuli väkevä halu kasvattaa lapseni aikuisiksi ja olla mukana heidän elämässään mahdollisimman paljon. Järkyttävintä, mitä minulle on sanottu päin naamaa, on että olen jotenkin alitajuisesti antautunut tai halunnut syövän itselleni, koska "eihän se kaikille tule".
Olen itsekin muuttunut jyrkemmäksi, itsemurhalle ei löydy enää ymmärrystä.
Lähetä kommentti