sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Pessi Optimisti

Kokeilin puhumista: äänenestäni tulee mieleen Ritva Oksanen, eilen ääneni kuulosti vaimennetulta Barry Whitelta.  Yskäistessä tuntuu kuin kurkku olisi verillä, muuten olo on varsin hyvä.

Facebook ei irroita otettaan omistaan noin vain. Se lähettää päivittäin sähköposteja, joissa kerrotaan ystäviksi pyrkivistä ja nykyisten ystävien päivityksistä. Pysyn kovana vaikka tämä monikansallinen kosija heittäytyy vihdoin polvilleen eteeni.

Sain männäviikolla eräästä kustantamosta viestin, jossa kysyttiin taustojani. Veistissä sanottiin, että he tekevät päätöksen tekstini suhteen suuntaan tai toiseen hyvin pian, mahdollisesti jo loppuviikosta. En jaksanut odottaa (minusta perjantai-iltanaan päättyy kustantamojen loppuviikko) vaan laitoin eilen sähköpostia kustannustoimittajalle. Sain automaattiviestin, jonka mukaan hän on talvilomalla. Jännitys jatkuu. Olen lukenut kustannustoimittajan sähköpostiviestit moneen kertaan, mutta niissä ei ole vinkkiä suuntaan eikä toiseen. Olen iloinen, että joku harkitsee kässärin julkaisemista.  Kyseinen kustannustoimittaja ei ollut lukenut tekstiäni vaan joku toinen. Nyt alan taas valua pessimismiin.

Päätin osallistua Pirkanmaan kirjoituskilpailuun. Ajattelin, että kirjoitan piruillessani jotain oikein synkeää, sillä näissä kilpailuissa on parempi mitä synkempi (siis taiteellisempi) teksti on. Kirjoitin kuolemasta, voiko synkeämmäksi enää pistää. Kuolemalla saa vähintään kunniamaininnan. 

Näin perjantaina Työviksen kellariteatterissa näytelmän Maaninkavaara. Esitys oli ihan ok, näyttelijät Mika Honkanen ja Maija Koivisto olivat ihan ok. Mika Honkanen on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen esitettyään krapulaista suositussa näytelmässä Vuonna 1985. En ole koskaan nähnyt kenenkään vapisevan niin tehokkaasti. Naisnäyttelijät kuten Maija Koivisto näyttelevät lasta puhumalla kivan lepertelevästi, tapa ärsyttää minua. Maaninkavaaran tarina tytärtään valmentavasta isästä oli kulunut ja arvattava. Isän suunnaton Kaarlo Maaningan ihailu nauratti pari kertaa. Maaninkavaaraa varten voisi repiä penkkiurheilijan sohvalta urheilua katsomasta.  En tosin tiedä olisiko näytelmästä hänelle apua.




5 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Kai keksit itsellesi mitä hurjimman ja käänteitä täynnä olevan elämän? Kirjailijanhan pitää ravata ympäri maata markkinoimassa teostaan ja silloin on hyvä, jos toimittajat voivat repiä otsikoita kirjailijan yksityiselämästä. Näin olen ainakin ymmärtänyt.
Jokin sairaus olisi hyvä, mutta ei mikään tylsä diabetes.
Jos on eronnut, niin ei mikään banaali "jatkoimme ystävinä" -ero, vaan vähintään huoltajuusriita.
Harrastuksiksi ei passaa liikunta ja lukeminen. Jos liikuntaa, niin vähintään triatlon. Sisustaminen ja puutarhanhoito olisivat hyviä harrastuksia, silloin pääsee sisustus- ja puutarhalehtiin, ne kun eivät yleensä kirjoita kirjallisuudesta.
Kyllä kirjailijana olo on täyspäivätyötä, muulloinkin kuin kirjoitusprosessin aikana.

Heidi kirjoitti...

Saattaahan se olla, että elämäni käänteet kaipaisivat potentiaalista kirjailijan uraa varten pientä parantelua.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Waude, mahtavaa, kuulostaa lupaavalta! ��

Heidi kirjoitti...

Viestissä korostettiin, ettei mitään ole päätetty.

exme kirjoitti...

Onnea matkaan! Aina kannattaa olla optimisti (näin neuvon kaikkia muita paitsi itseäni, jonka kannattaa tietysti olla pessimisti).