lauantai 31. joulukuuta 2016
Rauhallinen exitus
Suomessa kerätään nimiä eutanasialakialoitteen puolesta. Lääkäriliitto on ottanut eutanasiaan kielteisen kannan. Hesarissa väitettiin lääkärien vastustavan eutanasiaa, koska pelkäämme perikuntien nostamia oikeusprosesseja.
Uskon, että jokaisella lääkärillä on omat henkilökohtaiset syynsä (joillakin uskonnolliset) vastustaa eutanasiaa ja kyllä osa kollegoista kannattaakin sitä.
Vaikka eutanasiaa vaaditaan niin yksittäiset syöpäpotilaat (tai omaiset) hakevat hoitoa yksityiseltä puolelta vielä siinä vaiheessa kun julkinen taho on katsonut tilanteen toivottomaksi. Yleensä elämästä pidetään kiinni vaikka hoitotoimet olisivat raskaita ja toisivat vain lyhyen huonolaatuisen lisän elämään.
Tälläkin hetkellä elämän lopussa annetaan kipulääkkeitä välittämättä niiden sallitusta annostelusta, pidättäydytään antibiooteista jne. Jokaisen kannattaisi miettiä terveenä mitä itselleen sairastuessaan toivoo, sillä monenlaisten tunteiden raastamat omaiset saattavat tahtoa jotain ihan muuta.
Saattohoitopäätökset pitäisi tehdä ajoissa, tehostaa kivun ja ahdistuksen hoitoa ja lopettaa muu turha lääkitys ja hoitotoimet sekä tutkimukset. Saattohoitopäätös pitäisi tehdä muillekin parantumattomasti sairaille, eikä ainoastaan pitkälle edennyttä syöpää sairastaville, siis vaikkapa vaikeasta sydämen vajaatoiminnasta kärsiville. Pitäisi kouluttaa henkilökuntaa kuolevan potilaan hoitoon. Me lääkärit menetämme helposti kiinnostuksemme potilaaseen siinä vaiheessa kun häntä ei voida enää parantaa.
Eutanasiaan liittyy monta ongelmaa. Kuka siitä yksittäisen potilaan kohdalla päättää? Kärsiikö potilas masennuksesta, jota voitaisiin hoitaa? Mikä on omaisten asema? Kuka toteuttaa eutanasian? Ei välttämättä lääkäri.
Olin aiemmin tiukasti eutanasiaa vastaan, nyt en enää ole ihan varma asiasta.
Potilaspapereiden tekstit loppuvat usein lakoniseen fraasiin "Rauhallinen exitus". Pitäisi toimia niin, että tuo lause olisi totta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
"Rauhallinen exitus" kertoo kaiken. Jos se ei voi toteutua, niin väkisin hengissä pitäminen on järkyttävää kidutusta. Lääkärit asettuvat Jumalan asemaan pitäessään väkisin hengissä lääketieteen keinoin ihmistä, jonka elämä ei enää ole ihmisarvoista.
Terhokodin johtaja Juha Hänninen on puhunut monessa yhteydessä - telkkarissa ja lehdissä - viisaita hyvästä elämästä ja hyvästä kuolemasta.
Eutanasiahan on eri asia, siinä aktiivisesti tapetaan potilas. En tiedä pitävätkö lääkärit väkisin parantumattomasti sairaita ihmisiä hengissä ehkä joskus niinkin tapahtuu. Pitäisi aktiivisesti ajoissa päättää, että jossain vaiheessa siirrytään hoitamaan vain kipua ja ahdistusta. Osa omaisista vastustaa päätöstä viimeiseen asti ja vaatii toivottomia elvytyksiä ja tehohoitoja. Siinä tilanteessa pitäisi tietysti lääkärin ottaa vastuu niiden välttämisestä.
Aktiivinen tappaminen - huh, kuulostaa pahalta - tulee tarpeeseen silloin kun ihminen KÄRSII eikä toivoa paremmasta ole! Muistaakseni juuri Hänninen on puhunut siitä, että tarpeeksi tehokasta kipuhoitoa ei aina ole olemassa. (Ja silloin kai potilas voidaan nukuttaa.)
Ainakin sellaisessa tapauksessa, että ihminen on melko täysissä hengen voimissa, hänellä pitäisi kuolemansairaana olla oikeus eutanasiaan, kun hän selvällä päällä ilmaisee halunsa poistua elävien kirjoista.
Että minua sapettaa nuo omaisten toiveet ja vaatimukset! Menee niin tunteisiin, että tekisi mieli sanoa, että haistakoot kukkasen ja kasvakoot sen verran, että voisivat hyväksyä, että ihmiselämän mitta on rajallinen. Läheistä ei pitäisi tehohoidoilla kiduttaa vain siksi, että omaiset eivät osaa päästää irti.
Arvasin, että tämä aihe on hankala. En missään nimessä kieltäisi omaisia osallistumasta asiaan, mutta lääkärin pitäisi osata selittää asiat niin että omaiset ymmärtävät. Nykyään kaikki luulevat, että kyse on säästöistä.
On järkyttävää julmuutta, että ihminen ei saa halutessaan armokuolemaa!
Selvisin itse tänä vuonna melanoomasta eli olen terve kunnes toisin todistetaan, mutta kun vielä oli isoja epäilyksiä ilmassa ja osa lääkäritiimistäni luki noidanlukuja, minä vahvistin oman hoitotahtoni niin pitkälle, että olisin tullut viedyksi Sveitsiin saamaan armokuoleman.
Nyt mieheni veli tekee hidasta, mutta varmaa lähtöä aivosyöpään, jota ei voida leikata ja kaikki hoidot on jo lopetettu. Onneksi hänellä ei ole kipuja, muuten tilanne olisikin ihan toinen ja varmaan hän haluaisi Hollantiin...
Oma lapsuudenystäväni kuoli järkyttävän kovissa tuskissa haimasyöpään. Koko ympärillä ollut perhe traumatisoitui ja asiasta nousi tietysti myös oikeusjuttu. Nyt aikuiset tyttäret eivät halua ikinä lapsia, ettei vain ....ja mies on katkera loppuelämänsä. Morfiinia pihdattiin törkeästi, vaikka loppu oli satavarma.
Olen suorastaan katkera jokaiselle joka ei tätä asiaa tajua. Tai miksi vaivautua. Sen tajuaa viimeisinkin sitten kun itse on kivuista pääsemättömissä. Kuka pelkää kuolemaa? Harva! Kuka pelkää kipuja? Kaikki!
Siinä tilanteessa morfiinia on annettava rittävästi vaikka se jouduttaisi kuolemaa.
Tarvittaisiin lisää kivun hoidon asiantuntemusta. Sairaaloissa voisi olla lääkäri, joka kävisi konsultoimassa loppuvaiheen hoidosta. Uskon, että näin eutanasiaa ei juurikaan tarvittaisi.
Sveitsisiläinen klinikka on mielenkiintoinen: siellä on annettu kuolinapu mm. 75-vuotiaalle englantilaiselle naiselle, jolla ei ollut mitään vaikeita sairauksia, mutta joka pelkäsi olevansa jatkossa taakaksi omaisilleen. Luin netistä The Guardianin artikkelin asiasta. Klinikkaan on kirjauduttava jäseneksi (pieni jäsenmaksu siinä oli) ja kuitenkin he veloittavat toimenpiteestä huomattavan summan. Belgiassa myönnettiin mahdollisuus kuolettavaan ruiskeeseen 24-vuotiaalle fyysisesti terveelle depressiosta kärsivälle naiselle. Vaikeita kipuja on myös potilailla, joilla ei ole pahanlaatuista sairautta ja osa heistäkin toivoo kuolemaa. Heidän kipujensa hoitaminen on oikeastaan vaikeampaa, sillä heillä on pitkä kivulias elämä edessään, joten opiaattilääkkeiden käyttö ei ole järkevää. Luin muuten, että viidessä yhdysvaltalaisessa osavaltiossa lääkäri saa kirjoittaa parantumattomasti sairaalle tappavan lääkeannoksen, mutta potilaan on itse otettava lääke.
Olen iloinen ettei eutanasia ollut sallittu, kun sitä itselleni helvetillisissä kivuissani toivoin. Kipulääkäri sanoi vain että niitä piikkejä ei juuri nyt ole saatavilla ja auttoihan hän pidemmässä ajassa kipuni siedettäviksi.
Paha tuohon on mennä juuta tai eitä sanomaan. Tässä vaiheessa piisannee että lähtijälle tarjotaan riittävä kivunlievitys.
Ihmisten täytyy antaa kuolla rauhassa eikä tarpeettomasti pitkittää toivotonta elämää.
Hoitotahto on tehty kohdallani, se löytyy niin kassakaapista kuin keskussairaalan tiedostoista.
Vaikea asia. Noinkin on, mitä Timo tuossa edellä sanoo. Itsemurhaa yrittänytkin voi olla myöhemmin kiitollinen, että hänet pelastetiin elämälle.
Itselläni on tähän vain hyvää sanottavaa. Isäni sai Porin kesksusairaalassa rauhallisen exituksen. Vanhan sydämen hiipuessa hän sai tarpeeksi kipulääkettä ja happea. Lääkärit eivät edes ehdottaneet enää mitään turhaa operaatiota. Siskoni sanoi hämmennyksissään soperrelleensa, että kyllä "kaikki pitäisi tehdä". Itse en ehtinyt paikalle.
Jos kuoleman odottamiseen liittyy kovaa kipua, jota ei voida hoitaa ja tilanne on se, että kuolema on joka tapauksessa lähellä, niin minusta eutanasia on ainao järkevä ratkaisu.
Olen kuullut, että kenenkään ei tarvitse kuolla esim. tukehtumiseen nykyään ja että keuhkofibroosipotilas ei kuole tajuissaan vaan nukutettuna. Miten on?
Eiköhän useampi ole kuollessaan enemmän tai vähemmän tiedottomuudessa tokkuraisena?
Nukutusta voidaan käsittääkseni käyttää hallitsemattomiin kipuihin. Kehkosairaalle se olisi hankalaa, potilasta ei saataisi irroitettua hengityskoneesta. Olin aikoinaan töissä keuhkosairaalassa ja potilaat menivät loppuvaiheessa hiilidioksidinarkoosiin, joka on ymmärtääkseni armahtava tila.
Alan katua tätä aihetta, kirjoitin jutun lähinnä pohtiakseni asiaa. Kiitokset erilaisista näkökulmista, asiaa pitää harkita uudelleen.
Luultavammin eutanasia menee jossain vaiheessa joka tapauksessa läpi, sillä asialla on enemmän kannattajia kuin vastustajia (näin arvelen). En näe sitä kuitenkaan ongelmattomana asiana.
Mitä tätä katumaan, mainio kirjoitus aiheesta.
Olin yllättynyt kun rohkenit asiasta kirjoittaa.
Laitan yhden kysymyksen postiisi.
Minusta on erikoista, miten ongelmattomana monet eutanasian mahdollistamista kannattavat tuntuvat kysymyksen kokevan. Minä näen aktiivisen kuolinavun antamisen - vaikka miten yritän asiaa pyöritellä - jonkinlaisena Pandoran lippaan avaamisena. Kun se on kerran avattu, sitä tuskin enää kiinni saadaan, vaan sieltä pullahtelee aina vain uusia kysymyksiä ja tilanteita päätettäväksi. Esimerkiksi sellaisia, joita Heidi tuossa yhdessä ylemmässä kommentissaan tuo esille, ja lukemattomia muita. Yksilön kohdalla armokuolema voi olla nimensä mukainen (joskin uskon, että saattohoidon ja kipujen lievittämisen osalta kehittämisen varaa on vielä paljon), mutta yhteisön etiikan osalta kysymyksessä on minusta valtavan suuri ja merkittäviä riskejä sisältävä päätös, jota kuitenkin perataan ja pohditaan analyyttisesti yllättävän vähän; puheenvuorot aiheesta tuntuvat olevan keskimäärin kovin tunnepitoisia. Siksikin tämä blogikirjoitus oli minusta hyvä ja tervetullut.
Mä aikanaan lopetin koko eutanasia asian pohtimisen, kun mulle selvisi, että omaan hoitotahtoon voi lisätä tämän, mistä voi sopia myös itse kun on aika siirtyä saattohoitoon: tajunnan taso aktiivisesti lasketaan, mikäli olen vaarassa kuolla kivuliaasti. Lääkäri laskee tietoisuudentasoa niin paljon, että lähden autuaan tietämättömänä mistään. Olen ts. loppuajan tajuton ja pumpattu täyteen morfiinia. Katson tämän riittävän siihen, että voin kohdallani hylätä ajatuksen eutanasiasta kokonaan, mikä on perustunut lähinnä pelkoon kivuliaasta kuolemasta.
Täyspäinen omaiseni, vanhus, kuoli muutama päivä sitten sydämenvajaatoiminnan ja munuaisten toiminnan loppumisen seurauksena. Armon toi lopulta hiilidioksidinarkoosi. Me omaiset toivoimme vain nopeaa loppua toivottomassa tilanteessa. Hoitajana tämä vahvisti mielipidettäni eutanasian oikeudesta silloin, kun kuolema tulee varmasti muutaman päivän odottelun (ja ahdistuksen) jälkeen ja kyseessä on ihminen, joka on henkiseltä tilaltaa kykenevä tekemään päätöksen.
Lähetä kommentti