torstai 28. joulukuuta 2017

Tuntematon Ruben Östlund

Lääketieteen opiskelija sanoi, että "Lääketiede on suolani ja sokerini".  Minulle se on ruisleipä ja margariini. Nuori mies kyselee kysymyksiä, joihin en osaa vastata. 

Töistä kotiin polkiessa vastaan on muutamana päivänä kävellyt mies, joka heiluttelee käsiään ja marmattaa jotakin.  Olen ymmärtävinäni, että pyöräilyni jostain syystä ärsyttää häntä vaikka ajan pyörätietä. Pyöräilijöiden kaista on erotettu jalkakäytävästä viivalla, joka peittyy lumen, jään ja hiekoitussoran alle.

Eilen ryntäsin suoraan töistä katsomaan Ruben Östlundin elokuvaa The Square. Elokuvateatteri Niagara oli lähes täysi, sillä elokuvaa esitettiin viimeistä kertaa. Pari viikkoa sitten katsojia oli ollut vain muutama.

Elokuva kertoo trendikkäästä nykytaiteen museon kuraattorista,  kummallisesta taidemaailmasta, ihmisten välinpitämättömyydestä, sosiaalisesta mediasta, köyhyydestä, eriarvoisuudesta ja ennakkoluuloista. Pidin elokuvan outoudesta ja kummallisesta huumorista.  Nautin siitä, että elokuvassa tapahtui asioita, joita ei selitetty mitenkään.

Miksei kukaan ole aiemmin kertonut minulle Ruben Östlundista?



5 kommenttia:

Merja kirjoitti...

On oikeastaan hyvä, että tulevalle lääkärille oppialamme on suola ja sokeri, kyllä siitä vielä ruisleipä ja margariini - tai kaalilaatikko ja vispipuuro - ennättää tulla ennen eläkeikää.
Minullakin on kokemusta yksinpuhujista. Aamuisin vastaani kävelee nuorehko bisnespukeutunut salkkumies korostetun ponnekkain askelin (melkein kuin paraatisotilas) ja puhuu kovalla äänellä itsekseen, ainakaan en ole huomannut kännykän mikrofonia. Skitsofrenian mahdollisuutta olen pohtinut.
Elokuvista puheenollen: naapurikaupungissa 40 km päässä menee unkarilainen elokuva ’Kosketuksissa’, joka arvosteltiin tänään hesarissa. Huomenissa ajateltiin ajella se katsomaan. Kotona elokuviin olisi matkaa 200 m.

Heidi kirjoitti...

Minustakin se suola ja sokeri on hyvä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Merja ja Heidi: kannattaa katsoa Kosketuksissa. (Näin sen ennakkonäytöksessä joulun alla.) Tunteistaan ja ruumiillisuudestaan vieraantunut suorastaan robottimainen nainen heräsi vähitellen eloon. (Minua jäi mietityttämään se, että mikäköhän trauma hänet oli saattanut sellaiseen tilaan.)

Heidi kirjoitti...

Suunnitelmissa on katsoa se.

Merja kirjoitti...

Minä tiedän, mikä naista vaivaa, mutten viitsi paljastaa, kun Heidi ei ole vielä nähnyt elokuvaa. Onneksi sitä ei paljastettu Hesarin arviossakaan. Unkarilaiset tekevät kiinnostavia elokuvia - se vain ihmetyttää, miksi niissä on niin paljon ruumiita (tässä viimeisessä lehmä-vainaita, Son of Saulissa ihmisiä).