lauantai 2. joulukuuta 2017

Kaikki isäni

Eilisessä "Kaikki mieheni" -esityksessä Miitta Sorvali muistelee isäänsä Martti Nortiaa. Sen myötä muistelin omaa isääni, joka ei siis ole kuollut vaan elää porskuttaa edelleen.

Mieleeni on viime vuosina tullut vain väsynyt ja äkäinen isä, joka ei ole ollut koko totuus. Isä luki ääneen eläinsatuja ja piirsimme yhdessä papereille, joiden toisella puolella oli sääkarttoja. Isän kanssa syötiin kakkutaikinaa. Kun julistin yhteistä herkutteluamme jossain, äiti kielsi puhumasta asiasta julkisesti. Isä paistoi leipäressua (kuivunutta ruisleipää käristettiin voissa valurautapannulla).

Isä luki Pentti Haanpäätä, Aleksandr Solzhenisynin Vankileirien saaristoa ja Nikolai Gogolin Taras Bulbaa. Välillä hän luki ääneen vaikka kukaan ei halunnut kuunnella. Isä makasi lattialla kuuntelemassa Bachin Matteus passiota. Makaa varmaan vieläkin.

Jos en osannut laskea matikanlaskuja niin isä ratkaisi ne. Isä laski vuosien ajan ylioppilaskirjoituksen matematiikan tehtävät, ihan huvikseen. Isä matkusti ensimmäisen kerran Helsinkiin aloittaakseen opiskelut. Hän sai stipendin ja seilasi Etelä-Amerikkaan rahtilaivalla ja toi sieltä minua isomman kävelevän nuken tuliaiseksi. Nukke meni pian rikki.

Isä oli mukana kun minulle ostettiin vihreä hupputakki ja oranssi villapaita. Yleensä isä ei käynyt vaateostoksilla, eikä hänellä voinut olla käsitystä vaatteiden hinnoista, sillä niistä hänelle aina valehdeltiin.

Isä pitää puutarhanhoidosta ja rakentaa terasseja. Ihan tarkkaan arvioiden kaikki ne terassit eivät ole terasseja, sillä ne eivät ole minkään rakennuksen osia vaan puisia tasoja, joihin voi sijoittaa puutarhakalusteet. Terasseja pitää olla paljon, jotta aurinko paistaa oikeasta suunnasta aamukahvi- , päiväkahvi-  ja ruoka ruokapöytään. Muutama terassi pitää olla ihan muuten vaan.

4 kommenttia:

Outo Paimen kirjoitti...

Joenkin tuli mieleen oma isä tai miten hänestä muistan. Mieleen piirtyi kuva meidän vanhasta talosta jossa oli oikein sellainen pienehkö kirjasto tai kirjastohuone, isällä kun kirjoja oli pari, kolme seinällistä joita hän sitten luki nojatuolissa, piipun kärytessä toisinaan suupielessä. Paljon muuta en sitten muistakaan koska isä kuoli keuhkosyöpään mun ollessa kuuden vanha mutta jostain omituisesta syystä (kenties lukeminen ja matkailu) mä miellän isäsi samanlaiseksi kuin omani.
Voi kuulostaa omituiselta mutta näin ne mielikuvat syntyy.....kai.

kati kirjoitti...

Meilläkin isä teki leipäressua (tai meillä se oli -ressiä), kun olin pieni ja ruokintani syystä tai toisesta hänen kontollaan. Se oli silloin parasta, mitä tiesin; ehkä siksi, että se oli isän laittamaa ja siksi harvinaista herkkua. Äiti vähän paheksui moista kämppäruokaa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Oletko muuten kertonut näitä hyviä lapsuusmuistoja isällesi viime vuosina? En ole kovin läheinen isäni kanssa, mutta olen yrittänyt välittää hänelle viestiä arvostamistani lapsuuden asioista.

Iaä ei ole kovin vanha vielä (72-v.), mutta viime vuosina häneen on tullut vanhusolemus. Enää minulla ei ole sitä vahvaa ja pystyvää isää, johon olen tottunut, ja se tuntuu haikealta...

Toini kirjoitti...

Muutama terassi ihan muuten vaan............. niinhän Tevjekin lauloi "Viulunsoittaja katolla " näytelmässä: yhdet portaat huvin vuoksi ei minnekkään. Mielikuva tuli heti mieleeni kun luin tekstiäsi. Vanhempana on mukavaa toteuttaa hassuiltakin tuntuvia mielitekoja, vaikkei ne nuoremmista tunnu aina järkeviltä, varsinkin kun isäsi tuntuu olevan mitä pirteämmässä kunnossa.